TERVEYDEN- JA VANHUSTENHOITO

 

Tämä teksti perustuu alunperin Sipilän hallituksen kaatuneeseen SOTE-esitykseen, mutta jatkan sitä myös uuden hallituksen oivalluksilla.

Nykyinen terveyden- ja vanhustenhoito ja muu sellainen voisi olla suoraa Kelan tai muun vastaavan instanssin hallinnoima, jolloin taloudellinen tila ei ratkaisisi hoidon laatua, olkoon sitten kyse vaikka Hangosta, tai Utsjoesta. Terveysasemien määrä voisi olla sidoksissa vaikka asukaslukuun tai pohjoisessa vaikka alueen laajuuteen. (Teksti on vuodelta 2010, vaikka sote ei ollutkaan vielä ajankohtainen)

Oleellista on silti, että paikallisten terveysasemien asukastuntemus pitää saada korostetumpaan asemaan, vaikka hallinto olisikin Kelalla, tai muulla hyvinvointialueella. Etenkin vanhustenhoidossa kyse on vanhuksen tilan tuntemisessa. Näin ollen terveysasemien lukumäärä on paljon oleellisempi, kuin kuntien, tai aluehallintojen määrä.

Suunta on varmaan jossain vaiheessa siihen, että tehdään kodinkoneita, jotka voivat tarvittaessa kertoa käyttäjästään vaikka mitä terveystietoja. Olkoon vaikka vessan pönttö, joka voi ottaa tarvittaessa vaikka virtsanäytteen ja analysoi pyydetyt asiat vaikka lääkäriä varten. Silloin pitää tietysti olla jokaista käyttäjää varten oma muistinsa. Voi olla, että moni diabeetikkokin paljastuisi aikaisemmin. Eihän tuo analysointi normaalisti tarvitse olla toiminnassa, vain silloin, kun joku niin haluaa. Antaa vaan oman käyttäjätunnistin koodinsa.

Sotessa on kieltämättä hyvää, mutta paljon myös minun mielestäni on menossa puhtaasti poliittisten puolueiden omaan laariin. Tehdään puoluepolitiikkaa eikä järkevää sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Yksityistäminen näyttää olevan pääasia, eikä kansalaisten hyvinvointi. Jos ajatellaan vaikka juuri vanhuspalveluja, niin mitä etua kansalaiselle on siitä, että hän kasvattaa jonkin yrityksen voitto-osuutta, joka jaetaan osinkoina omistajille, verrattuna  kunnalliseen palvelun tuotantoon, koska mikään yritys ei voi toimia pitkään ilman, että se tuottaa voittoa. Samoin pitkäaikaissairaiden kohtelu on menossa täysin rahan sanelemaksi. Vaikka potilaan kunto edellyttäisi selvästi laitoshoitoa, siirretään hänet "kotihoitoon". Kunhan saadaan pois laitoksista, joissa hoito tulee liian kalliksi tuottoa ajatellen. Kotihoidon mahdollisuuksia piti lisätä, mutta ne vaan monessa tapauksessa vähänivät, koska hoitajia ei ole tarpeeksi. Suurimpana syynä sekä palkat, että johtamiskulttuuri.

Kustannukset kansalaisille ei näytä kiinnostavan päättäjiä yhtään, vain yrityksen toimeentulo. Yritysten asiakasveloitus ei kiinnosta, koska se on vain kansalaisen ja yrityksen välinen asia. Yritys voi hinnoitella palvelunsa mielensä mukaan. Yksityinen yritys voi myös lakkauttaa jonkin toimipisteen liian vähän voittoa tuottavana puhtaasti taloudellisista syistä, vaikka se olisi kuinka oleellinen kansalaisille.

Posti on minusta hyvä esimerkki yksityistetystä viranomaispalvelusta. Koska yritykselle tuotto on pääasia, niin sitä pitää tehdä vaikka varsinainen päätoimi kärsisi. Nyt jätetään jakamatta postia yhtenä arkipäivänä viikossa. Todennäköisesti jonkin ajan kuluttua jaetaan vaan joka toinen päivä, jotta jakajat voivat tehdä jotain muuta yritykselle tuottavampaa työtä. Seuraavaksi pidennetään esimerkiksi kirjejakelun jakeluaikaa niin, että se on sitten helppo muuttaa jakeluksi kerran viikossa. Paitsi jos maksat jakelusta tuplahinnan ylimääräisen "plus" merkin muodossa.

Sama koskee niin sanottuja hoivapalveluja. Vanhuspalvelut menevät yhä suuremmassa määrin yrityksille, joiden omistajat ovat jossain Euroopassa tai jopa kauempanakin. Ei omistajaa kiinnosta muu kuin yrityksen tuotto. Täytyy vaan toivoa, että ainakin osa niiden veroista päätyisi Suomeen.

Näyttää siltä, että ongelmaksi muodostuu hoito- ja hoivahenkilökunnan saatavuus. Tässä suhteessa työnantajat voivat kyllä katsoa peiliin. Jos henkilökunnan tulot ovat sitä luokkaa, että ihmisten kannattaa ennen kouluttautua johonkin uuteen ammattiin, niin on turha toivoa, että he tulisivat takaisin tehtäviin, joissa ei tule kunnolla toimeen ilman sivutuloja. Mersua ei valitettavasti saa Fiat Unon hinnalla.

Jos ajatellaan loogisesti erilaisia mahdollisuuksia mitenkä tulevaisuudessa käy, niin vanhusten varat hupenevat palveluyrityksille erilaisina (pakollisina) palvelupaketteina ja perilliset saavat vaan ihmetellä laskuja perinnön sijaan. Vaikka he eivät joutuisi maksamaan edesmenneen vanhuksen laskuja, niin perikunta joutuu huolehtimaan ainakin hautauskuluista. Laki turvaa yritysten saatavat ulosottoteitse vaikka sitten veronmaksajilta yhteiskunnan maksamina.

Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että kun hoiva- ja vanhuspalvelua tarjoavat yritykset toteavat, että heille asetetaankin yhteiskunnan taholta valvonta ja rajat toiminnalle, eikä varma tulonlähde (ihmisten vanheneminen) olekaan enää niin tuottavaa kuin alussa oletettiin, he alkavat perääntymään ja siirtävät toimintansa tuottavammalle alueelle. Tämä voi tarkoittaa sitä, että vielä jossain vaiheessa kyseinen toiminta on otettava takaisin yhteiskunnan tuottamaksi. 

Muistaakseni SOTEn yhtenä perusteena ja päätavoitteena oli sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten alentaminen. Pitää kuitenkin kysyä kenelle koituvien kustannusten alantaminen? Jos ajatellaan tilannetta ihan karkeasti sivusta, niin mitenkä on mahdollista, että kustannukset alenevat yksityistämällä, jolloin entisten kustannusten lisäksi tulee yrityksille maksettavat yritysvoitot. Mitenkä se voi alentaa kustannuksia? Minusta ainoa tie kustannusten vähentämiseen on terveyspalvelujen vähäisempi käyttö, eli pyrkiä ennakolta ehkäisemään terveyspalvelujen tarvetta. Sen suhteen SOTEsta on todella vähän apua.

Minusta SOTE:n jälkeen Suomesta ei voi puhua enää hyvinvointivaltiona. Se on täysin kaupallistettu ja toimii vain rahalla. Vanhukset helposti vaan ”varastoidaan” jonnekin mahdollisimman pienin kustannuksin, kunnes ”lypsylehmä” kuolee. Kun vanhuksen kaikki varat on siirretty yrityksille, tulee kunta, aluehallinto tai kela kuvioihin ja tavoite näyttää olevan siirtää vanhuksia yhä enemmän omaisten kontolle kotihoitoon. Terveyspalvelujen osalta kustannuksia on vaan siirretty enemmän kansalaisten itsensä maksettaviksi (esimerkiksi lääkekustannusten omavastuu osuudet ja yritysten palvelupaketit).

Tulevaisuus näyttää minusta siltä, että olemme menossa hyvää vauhtia kohti USA:n mallia. Vain sairausvakuutuksen haltijat voivat saada kunnollista hoitoa. Kun ihmiselle tulee ikää, niin mikään vakuutusyhtiö ei enää myönnä sairausvakuutusta ja vanhoissa vakuutuksissakin on ikäkatto. Kun palvelutalot ovat vieneet kaiken varallisuuden, niin mitenkä vanhus saa hoitoa? Tämä kuullostaa pessimistiseltä ajattelulta, mutta pelkään pahoin, että jokin kanis päivä se on realismia, jos tämä suunta jatkuu. Vai onko tämä ns. tulontasausta?

Terveydenhoidossa varmasti on kyllä etua siitä, että erikoissairaanhoito keskitetään niin, että myös harvinaisemmissa tapauksissa kertyy kuitenkin osaamista laajemman potilaskertymän kautta. Se on yksi niitä harvoja hyviä puolia SOTE:sta, mutta olisi voitu hoitaa ihan ilman soteakin. Hiukan epäilyttää sekin, että sairaalat alkavat priorisoimaan potilaita sen mukaan, onko lähete tullut terveyskeskuksesta, vai yksityilääkäriltä. Monilla sairaalalääkäreilläkin on oma yksityinen vastaanotto ja on eduksi saada oma potilas mahdollisimman pian hoitoon, jolloin terveyskeskuksista tulevat potilaat priorisoidaan niin pitkälle tulevaisuuteen kuin laki sallii, eli odotusajat riippuvat siitä mistä lähete tulee, eikä tapauksen kiireellisyydestä. Tästä on selviä esimerkkejä jo nyt ainakin Peijaksen osalta, jossa vastattiin puheluun, että koska lähete tulee terveyskeskuksesta, niin odotusaika on puoli vuotta. Kannattaisi tutkia sairaaloiden odotuslistat lähetteen mukaan. Edes terveyskeskuksen info ei uskonut tätä todeksi.

Kaikille sosiaali- vanhus- ja terveyspalveluita tarjoaville yrityksille pitäisi asettaa paitsi laatuvaatimukset, myös kansalaisille aiheutettujen kustannusten ja tasavertaisen kohtelun kontrolli, koska raha ratkaisee. Todennäköisesti tulee olemaan kasvava joukko vanhuksia, jotka toivovat kuolevansa ennen kun oman asunnon myynnistä saadut varat loppuvat ja joudutaan yhteiskunnan nimissä omaisten vastuulle.

Yhtenä kysymyksenä näyttää keskusteluissa olevan se mikä on oikea hoitajamitoitus. On täysin selvää, että mitoitus riippuu siitä, mikä on hoidettavien kunto. Jotta hoitohenkilökunnan mitoitus olisi aina ajan tasalla, siihen on hyvin yksinkertainen ratkaisu. Jokaisessa hoitolaitoksessa on varnasti hoidettavien rekisteri. Siihen voisi yhtenä pakollisena tietona lisätä tieto "potilaan" kunnosta, eli hoidon tarpeesta, vaikka suoraa hoitohenkilöiden tarpeesta numeroina. Tuon kentän yhteenlaskettu summa hoitolaitoksen osalta kertoisi suoraa henkilökunnan minimitarpeen. Kun hoitotarve muuttuu, tuo luku olisi helposti muutettavissa. Minimitarve ei tietenkään ole sama kuin päivittäinen reaalitarve, koska aina on poissaoloja.

On myöskin selvää, että kontrolli hoitajien mitoituksesta pitää olla ulkopuolisen tarkastusten kohteena. Mikään omavalvonta ei riitä.

Jos halutaan kunnolliset Sosiaali- ja Terveyspalvelut, niin sitä ei voi tehdä yhdellä rysäyksellä ja kertapäätöksellä. On edettävä asteittain ja palvelu kerrallaan. Lisäksi on huomioitava se, että tavoitteet eivät voi olla koko maassa samat, vaan alueide erot on huomioitava. Pääasia olisi saada kullekin alueelle omat ja selvät tavoitteet, joita kohti jokainen muutos olisi mentävä. Myöskään aikataulu ei saa rajoittua johonkin yhteen vaalikauteen, vaan aikataulu tulee olla riippuvainen tavoitteista ja resursseista, ei jonkun halusta tiettyyn päivämäärään.

Omalta kohdaltani olen tehnyt "Omakantaan" hoitotahdon, jossa kiellän elvytyksen, jos sydän on pysähtynyt. En halua kuolemankokemusta moneen kertaan, tuntuu se miltä tahansa. Tiedän, että on olemassa lääkäreitä, jotka eivät välitä hoitotahdosta mitään, vaan heille on tärkeintä noudattaa omaa tahtoaan, sanoo laki potilaan itsemääräämisoikeudesta omaan kehoonsa mitä tahansa. Toivon, että kohdalleni ei satu sellaista ylimielistä lääkäriä, joka katsoo olevansa kaikkien lakien ja rajoitusten yläpuolella ja joka vannoo vain jonkun 2400 vuotta sitten eläneen ihmisen (Hippogrates) ja sen aikaisten Jumalien (Asklepios, Hygieia, Panakeia jne.) nimeen jotakin.  En myöskään halua olla halvaantuneena toisten ruokittavana, käänneltävänä ja pestävänä kuin lihamöykky. Ei se olisi enää ihmisarvoista elämää. 

Minun kohdallani ei ole mitään merkitystä sillä montako vuotta olen elänyt, vaan sillä että olen saanut todella ELÄÄ ne vuodet, ei ainoastaan olla hengissä.

Jokin aika sitten oli ajankohtaisena keskusteluna eutanasia. Siinä usein korostettiin sitä, että Suomessa on hyvin laadukas palliatiivinen hoito, joten eutanasia on tarpeeton. En epäile etteikö meillä olisi hyvät tiedot ja taidot palliatiiviseen hoitoon, mutta miksi se on vain suppean kansalaisjoukon saavutettavissa? Se on mahdollista vain muutamassa saattohoitoon erikoistuneessa laitoksessa. Se ei kuulu normaalien erikoissairaanhoitoa tarjoavien sairaaloiden tai hoitokotien hoitovalikoimaan. Eli tavalliselle kansalaiselle se on saavuttamattomissa. Miksi? Sitä käytetään vain verukkeena torjua eutanasia.

Ilmeisesti joillakin "kristillisillä" päättäjillä on pakkomielle siitä, että kun ihminen sairastuu johonkin erittäin tuskalliseen sairauteen, joka johtaa kuolemaan, se johtuu vain ihmisestä itsestään ja hänen synneistään ja on oikein että hän kärsii viimeiseen hengenvetoon saakka. Minusta palliatiivinen hoito pitää olla jokaisen kansalaisen saavutettavissa oleva perusoikeus.

Minun käsitykseni SOTEsta perustuu vain median levittämiin tietoihin. Kukaan ei vielä tiedä, mihin ja minkälaiseksi se päätyy. Voidaan ainoastaan toivoa, että jo nyt tiedossa olevat virheet ja puutteet myönnetään, eikä vaan yritetä perustella sitä miksi tähän päädyttiin ja puolustellaan niitä päätöksiä viimeiseen saakka.