tiistai, 11. elokuu 2020

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN

KOMMENTTEJA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMESTA

 

11.9.2020

Olen kirjoittanut oman artikkelin perustuslakituomioistuimesta, tai paremminkin sen puutteesta Suomessa. Kuulin uutisista, että oikeusasiamies on antanut päätöksensä, että keväällä yli 70 vuotiaiden kohtelu ei riko perustuslain tasa-arvopykälää, koska kyseessä oli heidän turvaamisensa koronavirukselta. Kuitenkaan kyseisessä tasa-arvopykälässä ei ole mitään mainintaa siitä, että tasa-arvoa ei tarvitse noudattaa, jos kyseessä on asianomaisen suojeleminen joltain asialta. Jos tuo poikkeus mainitaan jossain mussa laissa, sen pitää olla alisteinen perustuslaille.

Tuo kuullostaa aivan yhden miehen perustuslakituomioistuimen lausunnolta, jota se ei ole. Mieleen tulee lähinnä sota-aikaiset yhden miehen kenttäoikeudet. Käytännössä siis tarkoitus pyhittää keinot myös oikeusasteissa. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Suomeen pitää saada ihan oikea perustuslakituomioistuin, eikä yhden miehen mielipidetuomioistuin.

 

MIELIPIDEKIRJOITUS HESARIIN, JOKA SENSUROITIIN

Yritin julkaista Helsingin Sanomien mielipidesivulla oman kirjoitukseni siitä miksi Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan myös perustuslaki asiat halutaan tulkita ja katsoa puolueiden värittämien linssien läpi Perustuslakivaliokunnassa. Se ei mennyt läpi edes tiivistettynä "mielipide" tekstin vaatimaan mittaan. Syyksi kerrottiin, että samasta asiasta on jo esitetty aiemmin mielipiteitä. Tosiasiassa vaikutti siltä, että sitä ei julkaista siksi, että se rikkoo HelsinnginSanomien omaa linjaa, koska arvostelin mm. hallituksen koronakaranteenia yli 70v kohdalla. Alla on kyseinen teksti , josta jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Teksti on alkuperäisessä muodossaan nimeäni lukuunottamatta tiivistämättömänä.

MIKSI SUOMESSA EI OLE PERUSTUSLAKITUOMIOISTUINTA, johon voisi vedota niin ikäsyrjinnästä, kuin naisten palkastakin?


 

Perustuslakivaliokunta koostuu etupäässä kansanedustajista, jotka edustavat siis aina jotain puoluetta. Minun nähdäkseni heillä jokaisella on näinollen intressejä omaan puolueeseensa. Tällöin tämä kokoonpano ei voi olla millään tavalla puolueeton, eikä siksi korvaa minkäänlaista tuomioistuinta. Se on puhtaasti poliittinen elin.

Tämä kysymys heräsi koronarajoitusten yhteydessä. En tiedä kuinka tarkkaan erilaiset rajoitukset käytiin läpi perustuslakivaliokunnassa ennen niiden toimeenpanoa, mutta jos käytiin, niin aika ylimalkaisesti, koska vasta jälkikäteen ilmeni esimerkiksi Uudenmaan eristämisen yhteydessä, että se oli perustuslain vastainen. Samoin Valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa Maaliskuun puolivälissä määrättiin yli 70 vuotiaat olemaan karanteeninomaisissa oloissa, mikä on selvästi perustuslain tarkoittamaa ikäsyrjintää.

Alla on kopio otteesta Valtioneuvoston tiedotustilaisuudesta Ylen sivuilta 16.3.2020.

 

YLI 70-VUOTIAAT velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). Tämä ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä.

 

Vaikka viikkoja myöhemmin alettiinkin puhumaan suosituksesta, niin ei tuo teksti mielestäni vaikuta suositukselta. Ehdottomaksi märäykseksi tuo tiedotus myös yleisesti tulkittiin, vaikka siinä mainittiinkin poikkeuksena ruokakaupassa tai apteekissa käynti. Siinä kaikkia yli 70 vuotiaita käsiteltiin yhtenä ikään perustuvana massana. Asia olisi toinen jos rajoitus olisi määritelty esimerkiksi kunnosta tai vaikkapa laitoshoidossa olosta riipuvaiseksi.

En tiedä oliko tuo yli 70 vuotiaiden rajoitus perustuslakivaliokunnan käsittelyssä vai ei, mutta joku perustuslain vartija, esimerkiksi oikeuskansleri tai oikeusasiamies olisi mielestäni voinut puuttua asiaan välittömästi, eikä odottaa jonkun valitusta asiasta. En tiedä mikä instanssi laittoi Valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa kuukausien päästä osallistujat käyttämään termiä "suositus", jota sitten korostettiin moneen kertaan, kun ikäihmiset olivat olleet neljän seinän sisällä kuukausikaupalla ja kunto romahtanut silmissä.

Ymmärrän, että on helpompaa käsitellä vanhuksia yhtenä massana iän perusteella, mutta se oli yksinkertaisesti perustuslain vastaista, koska kyseessä EI ollut suositus. On ilmeisesti ymmärrettävä sen tarkoittaneen sitä, että myös lain valvojien mielestä tarkoitus pyhittää keinot, koska asiaan ei puututtu heti. Jos Suomessa olisi Perustuslakituomioistuin, niin sillä ei olisi sidonnaisuuksia muualle kuin perustuslakiin, jolloin lain tulkinta olisi yksiselitteistä, eikä riippuvaista puolueiden kannoista.

Joskus Orbánin lausuntojen yhteydessä käytettiin perusteena sitä, että tällainen järjestely on monessa muussakin maassa, jossa ei ole Perustuslakituomioistuinta. Minusta lausunto on samaa luokkaa, kuin jos ylinopeudesta syytetty käyttäisi perusteena sitä, että näinhän moni muukin ajaa. Suomi on itsenäinen valtio ja tekee omat päätöksensä, eli nykytilanne viittaa siihen, että myös perustuslakia halutaan tulkita puolueiden värittämien linssien läpi. Oletan kyllä kansalaisten haluavan puolueetonta tulkintaa myös perustuslain kohdalla. Tällöin esimerkiksi naisten euro ei olisi 80 senttiä, koska perustuslain yhdenvertaisuuspykälä (6§) estäisi sen. Alla ote tuosta perustuslain pykälästä:

 

"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän ..., tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella."

"Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksessa ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään."

 

Vaikka jossain muussa laissa perusteltaisiin miksi työehtosopimuksiin, tai palkkaukseen ei voisi puuttua, se ei voi ylittää perustuslain vaatimusta tasa-arvosta.

Se että asian valvonta on vaikeaa, ei tee siitä sallittua. Puuttuu vain tahto korjata asia.

Eivät työehtosopimukset voi olla lakien yläpuolella.

Jos Suomessa olisi perustuslakituomioistuin, se voisi määrätä esimerkiksi eri alojen työehtosopimusten vertailun. Jos ns. naisvaltaisten alojen sopimus on selvästi alle miesvaltaisten alojen, asia velvoitettaisiin yksiselitteisesti korjaamaan. Ei se silti estä esimerkiksi koulutuksen tms. tarpeen huomioimista, kunhan siinäkin noudatetaan tasa-arvoa.

Toinen ihmeellisyys minun miellestäni on se, että kansanedustajista 34 edustajaa voi estää nostamasta syytettä kolleegaa vastaan, vaikka valtakunnansyyttäjän mielestä syytteeseen olisi aihetta. Eli jos puoleen edustajamäärä on yli 33, edustaja voi sanoa eduskunnassa tai kirjoittaa somessa mitä sylki suuhun tuo, ilman että joutuu siitä vastuuseen, loukkaa se kansalaisia tai ei. Eli politiikka kävelee oikeuslaitoksen yli, vaikka oikeuslaitoksen pitäisi olla riippumaton politiikasta.

Emeritus oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kirjoittanut kirjassaan vielä laajemmin tästä asiasta. Hän pohtii asiaa oikeuskanslerin näkökulmasta ja ihmettelee sitä, että puhtaasti oikeudellisissa kysymyksissä on mukana myös politiikka, eli eduskunnan suuri sali, joka äänestää asiasta.

En ole oikeustieteen asiantuntija ja siksi kysyn: Onko tämä todella riippumattoman oikeuslaitoksen ja oikeusvaltion menettelyä.

 

Nnnnnnnnnn

eläkeläinen

Vantaa


 

lauantai, 20. kesäkuu 2020

ERILAISUUS JA KOULUKIUSAAMINEN

Taas kerran on otsikoissa se, että kaikki peruskoulun oppilaat eivät saavuta samaa tasoa opiskelussa yhtä aikaa. Olen puuttunut tähän ongelmaan jo vuosia sitten artikkelissani "TULEVAISUUS" ja sen osassa "KOULUTUS". En voi olla ihmettelemättä sitä, että kaikkien pitäisi edetä samaa vauhtia ja omaksua asiat yhtä nopeasti.

Olen moneen kertaan todennut sen tosiasian, että jokainen yksilö on erilainen. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Silti jokainen on tasa-arvoinen toisen kanssa. Se pitäisi opettaa ja iskostaa jokaisen mieleen jo esikoulusta alkaen, jolloin erilaisuus hyväksyttäisiin luonnollisena asiana -myös aikuisena. Myös oppimiskyky on jokaisella yksilöllinen. Miksi kaikkien pitäisi edetä hitaimman, tai nopeimman mukaan? Tuntuu kuin olisi jokin itseisarvo siinä, että jokainen etenisi samaa tahtia. Miksi? Ei yliopistokaan tähtää siihen, että jokainen saavuttaisi loppututkinnon samaan aikaan. Sillä ei ole yliopiston kannalta mitään merkitystä. Ainoa ero peruskouluun on siinä, että ylioppilaat saavat päättää itse oman opiskelutahtinsa. Peruskoulussa ei siihen anneta edes mahdollisuutta, vaan suorastaan opetetaan, että jokaisen pitää olla samanlainen ja edetä yhtä nopeasti. Erilaisuutta opetetaan tahattomasti suhtautumalla leimaavasti oppilaisiin, jotka eivät pysy opetustahdissa mukana. Sen arvaa mitä siitä seuraa: kiusaamista, toisten halveksuntaa ja aikuisena jopa rotuvihaa. Erilaisuuden hyväksyntä ei millään tavalla ole tuossa käyttäytymismallissa mukana.

Ei ratkaisu ole se, että estetään niitä etenemästä, jotka oppivat nopeammin. Toimenpiteet pitäisi silloin suunnata avun tarvitsijoihin, jos siihen on tarvetta. Tähän on hyvin yksinkertainen ratkaisu, jonka olen tuonut esiin kirjoituksissani. Unohdetaan koko luokka-ajattelu ainakin yläasteelta ja siitä ylöspäin. Siitähän pyritään muutenkin eroon. Annetaan ainekohtaiset oppimistavoitteet ja jokainen voi suorittaa se omien kykyjensä mukaisesti, kuten on muutamissa luokattomissa lukioissa. Toiset suorittavat lukion kahdessa ja toiset kolmessa tai neljässä vuodessa ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Vain pieni osa peruskoulun oppilaista vaatii luokan ja opettajan jatkuvan tuen ja valvonnan edetäkseen yhtään. Annetaan heidän edetä sen mukaisesti, vaatimatta kaikkia matelemaan hitaimpien mukaan, tai kaikkia etenemään parhaiden mukaan. Eli tehdään luokattomuudesta vähintäänkin vaihtoehto. Kun osa kyllästyy siihen hitauteen, he keksivät vaikka mitä ajan kulua, kuten häiriköinti luokassa, tai toisten kiusaaminen. ONKO TÄSSÄ KYSE PUHTAASTI KATEUDESTA etenemisen suhteen, vai mistä tässä on tosiasiassa kyse? Ei tasapäisyys voi olla jokin opiskelun ja koulun tavoite, vaan opiskelu ja sen eteneminen. Jos kaikki yläasteen oppilaat ja siitä eteenpäin, pääsevät etenemään omaa tahtiaan, se ei voi olla keneltäkään pois, vaan antaa edelleen kaikille samat mahdollisuudet. Se pitää ainoastaan kaikki osapuolet tyytyväisinä ja epätoivotut käyttäytymiset todennäköisesti loppuvat -ainakin vähenevät.

Koulukiusaamisesta puhutaan paljon, mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, tehdään aika vähän. Yleinen huolenaihe on se, mitä pitäisi tehdä kiusaajalle. Minun mielestäni ainoa oikea tapa on yrittää estää ne ennakolta. Jos kiusaaja siirretään toiseen luokkaan tai toiseen kouluun, ongelma vaan siirretään toisten huoleksi. Jos kyseessä on jo toteutunut kiusaamistapaus, mielestäni oikea tapa on osoittaa kiusaajalle mahdollisimman selvästi ja konkreettisesti mitä siitä seuraa, eli ottaa yhteys sosiaaliviranomaisiin, poliisiin ja asianomaisen kotiin, eli vanhempiin.

Kuten sanoin kiusaamisen ennaltaehkäisy on paras toimintamalli. Käytännössä se on kasvatusta jo pienestä pitäen hyväksymään erilaisuudet, sekä muokata opiskeluympäristö sellaiseksi, että jokainen voi edetä hänelle sopivaa vauhtia, eli hyväksyä myös oppimiskykyjen erilaisuus.

Kaiken lisäksi: niiden oppilaiden, joiden luontainen ominaisuus on omaksua asioita hieman hitaammin kuin toisten, todistusnumero on hyvin todennäköisesti alhaisempi vain siitä syystä, että kyky omaksua asioita on erilainen, kuin toisten. Jos he saisiva edetä omaa tahtiaan, näkyisi se todennäköisesti myös todistuksessa parantuneina numeroina ja yleinen tyytyväisyys opiskeluun ilman muuta paranisi. Se ei olisi enää "pakkopullaa", koska paine ylittää jatkuvasti itsensä lakkaa ja itsetunto kohoaa numeroiden myötä. Minusta on ihme, että näiden asioiden yhteyttä ei ymmärretä sen paremmin sosiaalihuollon, kuin opetushallinnonkaan taholla. Tällaisella asialla voi olla vaikutusta myös siihen mitä ihmetellään mm. 18.6.2020 Ylen sivuilla, että miksi nuorison itsetuhoisuus lisääntyy. Liian moni tuntee olevansa jollain lailla jälkeenjäänyt, tai huono, koska ei pysy toisten tahdissa, vaikka kuinka yrittäisi. Kuitenkin hän omaa vain erilaisen tavan ja nopeuden omaksua asioita, mitä ympäristö ei hyväksy, koska kaikkien pitäisi olla, heille opetetun mallin mukaan, samassa tahdissa, mikä on luonnon ja järjen vastaista. Korostan, että tässä on todellisuudessa enemmän kyse hitaammin omaksuvien auttamisesta, kuin muiden nopeuttamisesta.

Tuo vapaa opiskelunopeus mahdollistaa myös etäopiskelun, eli vain tentit voisi olla vaikka viiden viikon jaksoissa, jolloin koulurakennusten tarvekin pienenee vain luokkaopetusta tarvitseville. Samalla etäopiskelu opettaa ja lisää vastuuta itsestään ja opiskelustaan, mitä vaaditaan jatko-opiskelussa joka tapauksessa. Voisi ainakin olettaa, että tämä koronakausi on pakottanut jo koulutkin, niin opettajat kuin rehtoritkin, sopeutumaan siihen ajatukseen, että etäopiskelu on mahdollista ja siihen on vaan kehitettävä yhä parempia toteutusmahdollisuuksia. Luokattomuus tulee olemaan joka tapauksessa tulevaisuutta haluttiin sitä tai ei. Etäopiskelu on vain yksi lisämahdollisuus. Luokattomuus ei tarkoita sitä, että ei olisi luokkia ja luokkakavereita, vaan sitä, että luokat ovat ainekohtaisia, ei lukuvuosiin sidottuja. 

Ylen sivuilla 15.5.2020 On Sari Veikkolan artikkeli: "Oon monta kertaa itkenyt sen takii kun vaan ei osaa" – kiire ja vaatimukset kuormittavat koululaisia. Se kertoo kongreettisesti samasta aiheesta ja kannattaa lukea. Näitä vastaavia tapauksia on tuhansittain, miksi sitä ei huomioida koulujen taholla ja tehdä jotain asialle, vaikka ratkaisuja on olemassa? Onko kyse rahasta vai halusta? Kuinkahan monta itsemurhaa tarvitaan, ennen kun hyväksytään nämä realiteetit

Minä toivon, että tätäkin kirjoitusta ei pidetä joidenkin asiantuntijoiden varpaille astumisena ja printataan vain, jotta siihen voi pyyhkiä takamuksensa. Tällaistakin palautetta olen joskus saanut, koska olen sotkeutunut asianomaisen väitöskirjaan siihen sopimattomalla mielipiteellä. On unohdettu, että esitän vain omia mielipiteitäni ja yritän myös esittää niihin omia perustelujani ja ratkaisuvaihtoehtojani enkä edes yritä esittää olevani jonkin alan asiantuntija. Käytän vaan omaa maalaisjärkeäni, mikä ei kaikkia miellytä. Se koetaan joskus kritiikkinä jonkun vuosien työlle. Jos väitöskirjaan perustuva lopputulos ei ole sama kuin minun mielipiteeni, niin ihmetyttää, jos tuolla tasolla ei ymmärretä eroa mielipiteellä ja tutkimustuloksella. Silti jää kyllä miettimään mikä on se arka kohta, johon sohaisin kirjoituksessani. Toivottavasti se ei ole siinä, että tutkimustulos tehdään tietynlaiseksi, jotta se tukee omaa teoriaa. Keinoja siihen on monia, joita on miltei mahdoton kyseenalaistaa muuten kuin tekemällä vastaava rinnakkaistutkimus, joka maksaa.

tiistai, 9. kesäkuu 2020

ELÄIMIÄ KOTIPIHASSA

Tämän voisi otsikoida "Kohtaamisia lintujen kanssa". Varmaankin noin vuosi sitten olin keittiössä ja keittiön ikkunaan lensi talitiainen. Se jäi makaamaan maahan ikkunan alle. Menin katsomaan sitä tarkemmin ja otin kämmenelleni. Pää roikkui velttona kämmenelläni. Ajattelin, että varmaan niska on murtunut, mutta pidin sitä kämmenelläni ja laitoin toisen känen löysästi sen päälle. Ajattelin, että jos virkoaa, niin ei pelästy heti kun näkee ihmisen. Ehkä minuutin päästä tunsin liikettä kämmenten välissä. raotin vähän kämmeniä ja näin nokan heiluvan. Menin lähemmäksi vieressä olevaa selja pensasta ja avasin kämmenet. Lintu katseli hetken ja hyppäsi sitten seljan oksalle. Siinä se kallisteli päätään ja katseli minua. Sitten se lensi tiehensä. Onneksi niska ei ollut murtunut törmäyksessä.

Tänään ajelin taas kerran nurmikkoa ja istuskelin välillä rappusilla selkäni takia. Olin istunut siinä paikallani jonkin aikaa, kun kivilaatalle rapun eteen lensi talitiainen. Ajattelin, että se ei varmaan huomaa minua ja yritin olla mahdollisimman liikkumatta. Se nokki muutaman siemenen laatalta ja jäi sitten tuijottaamaan minua. Kysyin kuin se ymmätäisi minua, että voinko jotenkin auttaa. Ihmeekseni se alkoi livertää kuin vastaukseksi ja jäi taas tuijottamaan minua. Kysyin, että etsitkö siemeniä. Taas kuului liverrystä. Sanoin, että tuon puuvajan räystään reunalla on koloja, joissa on paljon siemeniä ja voi olla ötököitäkin. Samalla sisältä kuului jokin kolahdus ja käännyin katsomaan ovelle. Ei sieltä ketään tullut, mutta lintu oli häipynyt sillä välin. Menin sisälle ja katsoin ikkunasta, kun talitintti noukki sieltä puuvajan räystään koloista roinaa ja heitteli katolle. En tiedä oliko edes sama lintu, mutta ihmeellinen sattuma, koska aikaisemmin en ollut nähnyt lintujen noukkivan sieltä mitään, vesiränneistä kylläkin. Se varmaan ymmärsi minun puheestani yhtä vähän kuin minäkään hänen liverryksestään. Tuo puuvaja on täyspeltinen koottava vaja, jonka räystään reunassa on kulmarauta. Se pysäyttää kaikki katolta veden mukana tulevan roinan. Vesi vaan valuu kattopeltien urakoloista alas.

Pääoven edessä on tasanne ja siitä neljä rappusta alas maahan. rappusten ja tasanteen alla on kaksi betonipalkkia, jotka ulottuvat miltei maahan saakka. Sinne rappusten ja tasanteen alle kertyy kuivuneita koivun lehtiä ja muuta tuulen kujettamaa ainesta. Sinne on usein mustarastas tehnyt ilmeisesti pesänsä, koska joskus, kun menee ulos ja liikkuu tuolla tasanteella lintu lentää hädissään rappusten välistä ulos. Normaalisti mustarastaat ovat aika säikkyjä ja lähtevät heti lentoon, kun ihminen menee lähelle. Tulin kerran autolla pihaan ja normaalisti jätän sen nokka taloa vasten parkkipaikalle, kunnes vien sen talliin. Nyt siinä parkkipaikalla seisoi mustarastas ja pysäytin vähän kauemmaksi siitä. avasin oven ja sanoin linnulle, että voisitko mennä vähän sivuun, että saan auton paikalleen. Lintu tuijotti minua aikansa ja kuin ajatellen, että eikö näin suurella tontilla muuta parkkipaikkaa ole, aja nyt sitten, ja tallusteli hitaasti sivummalle. Kun menin autoon takaisin se pyrähti lentoon. Poikkeuksia ilmeisesti on lintujenkin käyttäytymisissä.

Vielä yhtenä tapauksen vuosien takaa tuli mieleeni tilanne, kun puhdistin tuota tontin ja yleisen kulkutien välistä ojaa kaikenlaisesta roskasta talven jäljiltä. siellä oli etupäässä tupakka-askeja, karamelli papereita ja rasioita jne. kävelin ojan pohjalla ja viereeni lensi punarinta, joka pomppi tien reunassa asvaltilla. Se pysytteli parin metrin päässä minusta, mutta pomppi aina perässäni, kun kuljin ojan pohjaa. Se piti omaa jatkuvaa liverrystään. En muista mitä sille juttelin, mutta jatkuvasti se seurasi ja juttua näytti riittävän kaiken aikaa. Sitten ohi ajoi auto ja lintu pyrähti tiehensä.

Olisi kiva tunnistaa yksilöitä, onko noista jatkuvasti tontilla pomppivista linnuista joku aikaisemmin tavattu, vai ovatko kaikki vaan sattumanvaraisia ohikulkijoita. Lintulaudalla ja talipötköllä käy vaikka minkälaista lintua talviaikaan. harvinaisimpia ovat olleet käpytikka, vihertikka ja valkopäinen pyrstötiainen sekä töyhtötiainen. Lintulaudan alla on silloin tällöin närhi ja sepelkyyhky. Fasaaneja en ole nähnyt pitkään aikaan. Ne kuljettivat tulppaanin mukuloita ympäri tonttia. Samoin varpuset ja keltasirkut ovat vähentyneet. Viherpeippoja, tilhi ja punatulkkuparvia on silloin tällöin. Useimmiten lintulaudan alla kerää siemeniä mustarastaat. Erilaisia lintuja tontilla en ole laskenut, mutta varmaan aika lähellä kahtakymmentä olen tunnistanut. Muista eläimistä ainakin jänis pomppii miltei joka aamu oman reittinsä pihan poikki ja usein päivälläkin kyyhöttää alppiruusupensaan juurella. Siitä olen saanut useita kuviakin.

Mökillä on vieraillut oikea eläinten kirjo. Siellä näkee aina kärpästä erilaisiin peuroihin jopa hirvi ilmestyi kerran rantaan. Harvinaisin on varmaankin saukko, joka oli vuoroin juossut ja välillä liukunut jäällä. Myös hyvin terveen näköinen punaturkkinen nuori kettu meni ikkunan ohitse. Ikävä kyllä kamera ei ole juuri silloin kädessä kun olisi mainio tilaisuus kuvata vaikka töyhtöhyyppää tai isokuovia. Yleisimpiä lintuja siellä ovat västäräkit ja muutama vuosi sitten oli keltavästäräkkejäkin, mutta nyt ei ole näkynyt muutaman vuoteen. Ne ovat kuin kanarialintuja. Peippo ja talitiainen ovat yleisiä sekä pajulintu ja erillaiset kertut. suurimmista linnuista siellä on laulujoutsenia, kurkia, harakoita ja variksia. Joutsenperhe käy usein meidän rannassa ruokailemassa. ja jättää ikävä kyllä isoja ulostekasoja rantaan. Sinisorsia, telkkiä ja silkkiuikkuja on myös usein rannan tuntumassa. 

lauantai, 6. kesäkuu 2020

VANHUSTEN AKTIVOIMINEN

Olen joskus miettinyt nykyistä vanhusten "hoitoa". Se näyttää monessa tapauksessa pelkästään ajan tappamiselta. Toivotaan, että seuraava päivä, viikko ja kuukausi tulisi mahdollisimman pian. Vanhukset ovat kuin varastoituna jonnekin odottamaan jotakin, ilmeisesti kuolemaa.

Nämä ajatukset ovat tulleet varmaankin seuratessani veljeni tilannetta Tamperelaisessa hoivakodissa. En tiedä millaisia hänen päivänsä ovat muina viikonpäivinä, kun en ole seuraamassa, mutta keskusteluista päätellen ei mitenkään monipuolisia. Hän oli viime vuonna jonkin aikaa ihan pirteä ja kuin toinen ihminen. Syyksi selvisi, että siellä oli järjestetty asukkaille kerran viikossa öljyvärimaalauskurssit. Kurssin vaikutus näkyi monta päivää. Tiedän että hän on harrastanut aikoinaan öljyvärimaalausta omana harrastuksenaankin, kuten minäkin, mutta on jäänyt ajan mittaan, kun ei ole mitään tavoitetta.

Hänen viimeisestä maalausillastaan on vuoden päivät, enkä tiedä onko tilalle tullut mitään. Kuitenkin hän selvästi piristyy joka kerta kun käyn siellä ja kun selailemme kirjoittamaani sukukirjaa isästämme, hänellä riittää tarinoita ihmisistä, joita siinä mainitaan ja joiden kuvia siinä on. Onneksi haastattelin kaikkia elossa olevia henkilöitä, joita kirjassa on, joten pysyin mukana hänen jutuissaan.

Viime syksynä hän pyysi että kirjoitan hänelle testamentin ja hän kertoi kaiken mitä halusi siihen tulevan. Minä kirjoitin sen kolmena kappaleena ja pyysin, että samalla kun hän itse allekirjoittaa sen, pitää kutsua kaksi todistajaa, jotka ovat paikalla samanaikaisesti. Koska he eivät saa olla mitään sukua, en voi itse olla todistajana.

Hän oli kysynyt hoitajilta, voivatko he olla todistajina, mutta heitä oli kielletty talon puolesta allekirjoittamasta mitään asukkaiden papereita. En tiedä miten laillinen tuollainen kielto on, mutta se on kuitenkin tosiasia. Ehdotin siten, että pyydä joitain talon asukkaita, joita hän tuntee, todistajiksi. En tiedä mikä on tämän päivän tilanne, kun en ole näiden karanteenien vuoksi päässyt käymään siellä.

Tuosta maalauskurssista ja sen piristävästä vaikutuksesta tuli mieleeni ajatus, jolla voisi olla monelle vanhukselle aivoja ja muistia piristävä vaikutus. Jäätyäni eläkkeelle aloin kasaamaan tuon yllä mainitun sukukirjan aineksia ja kaikkia mahdollisia dokumentteja sitä varten. Siinä riitti asioiden keräämistä niin tilan omia papereita, kuin kirkonkirjojen tutkimista ja maakunta- ja kansallisarkiston penkomista. Se kävi joskus työstä, mutta oli mielenkiintoista.

Keräsin materiaalia useita vuosia ja itse kirjan tekemiseen meni vain puolisen vuotta, kun materiaali oli kasassa. Sen jälkeen tein vielä toisen kirjan äidin suvusta. Siinä on henkilöitä enemmän, mutta haastatteluja ja kuvia paljon vähemmän, koska suku on niin hajallaan ympäri Suomea. Isän suku on miltei kokonaan Pirkanmaalla, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kuten minä ja jälkipolveni ja muutamia muita.

Yleisesti ottaen pitäisi jokainen siihen kykenevä vanhus saada dokumentoimaan omaa historiaansa tavalla tai toisella. Nuorempi polvi voisi vaikka haastatella sanelukoneelle, jos itse ei pysty kirjoittamaan. Se varmasti piristäisi myös vanhuksia, koska heitä silloin kuunnellaan aktiivisesti, eikä vain toisella korvalla muodon vuoksi.

Osaa vanhuksia voisi kiinnostaa opiskelu, niin hassulta kuin se kuullostaakin. Itsekin olen miettinyt monta kertaa, että pitäisi alkaa jokin systemaattisempi opiskelu, esimerkiksi historiaa. Luen tietysti paljon, mutta se on vain ajankulua (viimeksi Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona). En tarkoita tässä nyt mitään ammattiin tähtäävää opiskelua, vaan puhtaasti aivojen virkeänä pitämistä varten. Sillä voisi olla jopa terveystilastoihin vaikutusta. Tiedän, että on olemassa kaikenlaisia työväenopistoja ja kursseja, koska ole itsekin niitä hyödyntänyt, mutta ne edellyttävät jonnekin menemistä kerran viikossa. Kaikille ei ole se liikkuminen ja sopiva aikataulu itsestään selvyys. Pitäisi olla etäopiskelun mahdollisuus, joka olisi kuitenkin jollainlailla systemaattista jotain tavoitetta kohti. Se pakottaisi muualle, kuin sängyn pohjalle ja olisi mielekästä tekemistä. Tämä voisi olla hyvin jonkinlainen yhteisprojekt terveydenhoitopiirien, tai SOTE-maakuntien ja kaupunkien tai kuntien kesken. En tiedä kenelle vanhustenhoito kuuluu jatkossa. Tämän kaltainen dokumentointi voisi kiinnostaa myös paikallishistorian tutkijoita, mutta suurin hyöty tulisi noille vanhuksille, joiden on pakko aktivoitua muistelemaan asioita. Kaiken lisäksi he tekevät sen mielellään, sen sijaan että tuntevat olonsa kuin varastoiduiksi ainoastaan odottamaan jotain tuntematonta.

maanantai, 18. marraskuu 2019

LAPSUUSMUISTOJA JOULUN AJASTA

JOULUMUISTELMIA LAPSUUDESTA

Joulu muistetaan yleensä lapsuudesta odotettuna tapahtumana. Vaikka olisi niin nuori, että ei tietäisi mitään sen juhlan alkuperästä, niin silti siitä jää mieleen joitain yksityiskohtia, ovat ne sitten hyviä tai huonoja muistoja. Onneksi huonot muistot pyritään aktiivisesti unohtamaan.

Synnyin talvisodan aikana ennen välirauhaa ja vanhimmat muistot ovat jatkosodan ajoilta. Elimme pienen järven ympäristössä maaseudulla ja lähimpään naapuriin oli vajaa kilometri. Huonointa aikaa oli tietysti silloin, kun oli pimeää, kuten jouluna yleensä, mutta talosta ei saanut näkyä minkäänlaista valoa ulos ikkunoista. Silloin ei ollut sähköä vielä missään kylän taloista, joten sisällä oli valaistuksena kynttilät, karbiidilamppu ja ns. tallilyhdyt, joissa oli sytytyksen ajaksi ylös nostettava lasi, se suojasi tulta ulkona liikuttaessa.

Sota-ajasta sinänsä on kyllä erilaisia muistoja ja etenkin sodan jälkeisestä ajasta. Silloin oli puutetta vähän kaikesta. Vaikka kuvitellaan, että maaseudun perheillä meni hyvin sota aikanakin, koska he saivat omasta takaa kaiken tarpeellisen.  Heillä pitäisi olla ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kaikki ns. perustarpeet, koska usein taloissa oli paitsi puutarha ja viljelyksiä, myös kanoja, lampaita, lehmiä ja hevosia.

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Meilläkin oli kaikkia noita omasta takaa, mutta jokaisessa kunnassa oli myös kansanhuoltolautakunta. Se piti huolen siitä, että yksikään talo ei saanut käyttää noita omia eläin- tai maataloustuotteitaan. Jaettiin kiintiöt jokaiseen taloon, kuinka paljon pitää luovuttaa kansanhuoltoon eläin tai maataloustuotteita. Kun kiintiöt oli saatu kasaan ja luovutettu kansanhuoltoon, jäi omaan käyttöön tuskin mitään. Muistan kun äiti keritsi vällyistä villat saadakseen villakiintiön täyteen.

Voi hyvin kuvitella, miten noissa oloissa vietetään joulua. Ei ollut mitään tuotteita, mitä myydä, jotta saisi edes jotain ostettua kaupasta. Eräs jouluaatto on jäänyt noilta ajoilta mieleen, kun istuimme velipojan kanssa sängyn laidalla pirtissä ja äiti tuli keittiöstä surullisen näköisenä. Hän antoi meille kummallekin kourallisen rusinoita ja totesi, että nyt ei ole antaa mitään muuta, kun on sellainen aika. Ymmärsimme, että eihän sota ole hänen vikansa ja kun äiti mennessään keittiöön takaisin pyyhki selvästi kyyneleitä poskiltaan. Tuli todella surullinen mieli äidin puolesta. Äiti oli onneksi erittäin fiksu ja taitava. Hän teki meille lapsille leluja itse, sitten kun aikaa sattui olemaan. Ei tarvinnut olla kuin puun pökkelö, niin siitä tuli hevonen tai karhu tai jotain ihan odottamatonta. Sitten kun itse osasimme, niin teimme tietysti itse lelumme ihan mielikuvituksen mukaan.

Sodan jälkeen oli pitkän aikaa ihan sama tilanne ja suurin osa päivittäistavaroista oli kortilla, eli kaupasta ei voinut ostaa mitä tahansa, vaikka olisi ollut rahaakin, vaan piti olla kansanhuollon kuponkeja, joilla sai tietyn määrän etenkin elintarvikkeita. Kahvi oli pitkään korvattu joko sikurilla tai kuten äiti teki, paahtoi ”rännärillä” liedellä ohran- tai rukiinjyviä ja jauhoi niistä kahvin korviketta.

Kun ajatellaan jouluja, niin pari tapausta on jäänyt mieleeni. Äiti teki jouluksi livekalaa liottamalla kuivattua turskaa koivun tuhkassa, eli siitähän tulee lipeää. Sen haju jo kuvotti minua. Joulupöydässä minut pakotettiin maistamaan sitä lipeäkalaa. Seuraus oli, että äiti joutui pesemään lattialta oksennusta. Sen jälkeen minua ei pakotettu edes maistamaan sitä.

Toinen erittäin mieluisa muisto ajoittuu myös jouluun. Minulla oli kolme sisarta ja kaksi veljeä. Minä olin joukon nuorin, eli kuudes ja päivälleen 15 -vuotta nuorempi, kuin kaksi siskoani, jotka olivat kaksoset. Toinen kaksosista meni naimisiin heti kun hänen tuleva miehensä tuli sodasta takaisin. He rakensivat oman talon naapurikylään tuon miehen kotitalosta lohkaistulle tontille ja he kutsuivat meidät heti seuraavana Tapaninpäivänä kylään. Olimme siellä ihan pimeän tuloon saakka. Kun lähdimme takaisin kotiin hevosella, jolla olimme liikkeellä, niin menin minua 2 -vuotta vanhemman veljeni kanssa makaamaan reen pohjalle täkkien alle ja katseltiin tähtitaivasta reen pohjalta. Arvuuttelimme toisiltamme missä päin olemme menossa sen perusteella mitä puiden latvoja näkyi reen pohjalle kirkasta taivasta vasten. Välillä lenteli hevosen kavioista lumipaakkuja (tilsoja, kuten isä sanoi) ja suojasimme välillä päätämme.

Matka meni hujauksessa ja juoksimme sisälle pirttiin. Kun aukaisin pirtin oven, sieltä tulvahti sellainen tuoksu, joka ei unohdu. Se oli minun mielestäni se aito joulun tuoksu. Joulukuusi oli kaadettu aattona metsästä ja me pojat raahasimme sen sisälle. En muista ketkä sen koristelivat muutamalla aidolla kynttilällä ja joillain vuosia vanhoilla joulukoristeilla. Latvassa oli itse tehty olkitähti.

Tuosta joulukuusesta tuli sellainen tuoksu, että se ei voinut olla pelkkä kuusen tuoksu, vaan mielikuvitus lisäsi siihen sellaisen aromin, että se on jäänyt ikuisesti mieleen. Oli pakko pysähtyä ovipieleen ja vaan hengittää syvään.

Tuosta ajasta on jäänyt sellainen mielikuva, että ei se joulu ole edes lapsille pelkkiä joululahjoja, vaan jotain paljon suurempaa.

Minulla ei ollut omia suksia ennen kuin joskus kouluaikana, kun se alkoi olla puoli pakollista koulun takia. Silloin isä teetätti sellaiset erään koulukaverini isällä, joka oli puuseppä. Silloin alkoi ihan uudet ulkoilumuodot. Ei tarvinnut enää pysyä tiellä, vaikka nekin piti itse pitää auki talvella. Voi lasketella peltoja pitkin missä halusi. Varsinkin hankikantosien aikaan laskettelimme veljeni kanssa pimeässä pitkin peltoja, joissa oli ojia määrävälein. Ei tiennyt missä oli töyssy ja missä suksi törmäsi ojanpenkkaan. Silloin lenneltiin voltteja ja oli ihme, että kertaakaan ei suksi katkennut -omista jäsenistä puhumattakaan. Jos jouluna oli lunta, mikä oli tavallista silloin, niin meitä ei saanut pysymään sisällä edes joulupäivänä.

Sen muistan, että nuo välineet olivat sen verran kalliita, että niitä piti varoa. Esimerkiksi suksi sauvojen kanssa teimme veljen kanssa niin, että kun laskettelimme pimeässä ja tiesimme lentävämme missä tahansa kuperkeikkaa, niin sovimme, että pidetään sauvoja kädessä niin, että niistä voi irrottaa heti, kun tuntui, että tulee kuperkeikka. Ei käytetty niitä normaaleja käsilenkkejä. Tällöin ei ainakaan pudota sauvojen päälle. Sukset taavallisesti irtosivat jalasta kuperkeikassa, koska käytimme silloin ns. mädystimiä, eli nahkalenkkejä, joihin saapas vaan työnnettiin.

Vaikka nuo joulumuistot kuulostavat jollain tavalla surkeilta, niin sitä ne eivät yleisesti ottaen olleet. Ilmeisesti niitä suhteutettiin automaattisesti silloiseen aikaan ja elämismuotoon. Kyllä lapsikin tajuaa sen, että vanhemmat eivät voi tehdä olosuhteiden vastaisesti mitään vaikka haluaisivatkin. Joulu on silti aina joulu.