lauantai, 20. kesäkuu 2020

ERIARVOISUUS JA KOULUKIUSAAMINEN

Taas kerran on otsikoissa se, että kaikki peruskoulun oppilaat eivät saavuta samaa tasoa opiskelussa yhtä aikaa. Olen puuttunut tähän ongelmaan jo vuosia sitten artikkelissani "TULEVAISUUS" ja sen osassa "KOULUTUS". En voi olla ihmettelemättä sitä, että kaikkien pitäisi edetä samaa vauhtia ja omaksua asiat yhtä nopeasti.

Olen moneen kertaan todennut sen tosiasian, että jokainen yksilö on erilainen. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Silti jokainen on tasa-arvoinen toisen kanssa. Se pitäisi opettaa ja iskostaa jokaisen mieleen jo esikoulusta alkaen, jolloin erilaisuus hyväksyttäisiin luonnollisena asiana -myös aikuisena. Myös oppimiskyky on jokaisella yksilöllinen. Miksi kaikkien pitäisi edetä hitaimman, tai nopeimman mukaan? Tuntuu kuin olisi jokin itseisarvo siinä, että jokainen etenisi samaa tahtia. Miksi? Ei yliopistokaan tähtää siihen, että jokainen saavuttaisi loppututkinnon samaan aikaan. Sillä ei ole yliopiston kannalta mitään merkitystä. Ainoa ero peruskouluun on siinä, että ylioppilaat saavat päättää itse oman opiskelutahtinsa. Peruskoulussa ei siihen anneta edes mahdollisuutta, vaan suorastaan opetetaan, että jokaisen pitää olla samanlainen ja edetä yhtä nopeasti. Erilaisuutta opetetaan tahattomasti suhtautumalla leimaavasti oppilaisiin, jotka eivät pysy opetustahdissa mukana. Sen arvaa mitä siitä seuraa: kiusaamista, toisten halveksuntaa ja aikuisena jopa rotuvihaa. Erilaisuuden hyväksyntä ei millään tavalla ole tuossa käyttäytymismallissa mukana.

Ei ratkaisu ole se, että estetään niitä etenemästä, jotka oppivat nopeammin. Toimenpiteet pitäisi silloin suunnata avun tarvitsijoihin, jos siihen on tarvetta. Tähän on hyvin yksinkertainen ratkaisu, jonka olen tuonut esiin kirjoituksissani. Unohdetaan koko luokka-ajattelu ainakin yläasteelta ja siitä ylöspäin. Siitähän pyritään muutenkin eroon. Annetaan ainekohtaiset oppimistavoitteet ja jokainen voi suorittaa se omien kykyjensä mukaisesti, kuten on muutamissa luokattomissa lukioissa. Toiset suorittavat lukion kahdessa ja toiset kolmessa tai neljässä vuodessa ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Vain pieni osa peruskoulun oppilaista vaatii luokan ja opettajan jatkuvan tuen ja valvonnan edetäkseen yhtään. Annetaan heidän edetä sen mukaisesti, vaatimatta kaikkia matelemaan hitaimpien mukanaan, tai kaikkia etenemään parhaiden mukaan. Eli tehdään luokattomuudesta vähintäänkin vaihtoehto. Kun osa kyllästyy siihen hitauteen, he keksivät vaikka mitä ajan kulua, kuten häiriköinti luokassa. ONKO TÄSSÄ KYSE PUHTAASTI KATEUDESTA etenemisen suhteen, vai mistä tässä on tosiasiassa kyse? Ei tasapäisyys voi olla jokin opiskelun ja koulun tavoite, vaan opiskelu ja sen eteneminen. Jos kaikki yläasteen oppilaat ja siitä eteenpäin, pääsevät etenemään omaa tahtiaan, se ei voi olla keneltäkään pois, vaan antaa edelleen kaikille samat mahdollisuudet. Se pitää ainoastaan kaikki osapuolet tyytyväisinä ja epätoivotut käyttäytymiset todennäköisesti loppuvat -ainakin vähenevät.

Kaiken lisäksi: niiden oppilaiden, joiden luontainen ominaisuus on omaksua asioita hieman hitaammin kuin toisten, todistusnumero on hyvin todennäköisesti alhaisempi vain siitä syystä, että kyky omaksua asioita on erilainen, kuin toisten. Jos he saisiva edetä omaa tahtiaan, näkyisi se todennäköisesti myös todistuksessa parantuneina numeroina ja yleinen tyytyväisyys opiskeluun ilman muuta paranisi. Se ei olisi enää "pakkopullaa", koska paine ylittää jatkuvasti itsensä lakkaa ja itsetunto kohoaa numeroiden myötä. Minusta on ihme, että näiden asioiden yhteyttä ei ymmärretä sen paremmin sosiaalihuollon, kuin opetushallinnonkaan taholla. Tällaisella asialla voi olla vaikutusta myös siihen mitä ihmetellään mm. 18.6.2020 Ylen sivuilla, että miksi nuorison itsetuhoisuus lisääntyy. Liian moni tuntee olevansa jollain lailla jälkeenjäänyt, tai huono, koska ei pysy toisten tahdissa, vaikka kuinka yrittäisi. Kuitenkin hän omaa vain erilaisen tavan ja nopeuden omaksua asioita, mitä ympäristö ei hyväksy, koska kaikkien pitäisi olla, heille opetetun kaavan mukaan, samassa tahdissa, mikä on luonnon ja järjen vastaista.

Tuo vapaa opiskelunopeus mahdollistaa myös etäopiskelun, eli vain tentit voisi olla vaikka viiden viikon jaksoissa, jolloin koulurakennusten tarvekin pienenee vain luokkaopetusta tarvitseville. Samalla etäopiskelu opettaa ja lisää vastuuta itsestään ja opiskelustaan, mitä vaaditaan jatko-opiskelussa joka tapauksessa. Voisi ainakin olettaa, että tämä koronakausi on pakottanut jo koulutkin, niin opettajat kuin rehtoritkin, sopeutumaan siihen ajatukseen, että etäopiskelu on mahdollista ja siihen on vaan kehitettävä yhä parempia toteutusmahdollisuuksia. Luokattomuus tulee olemaan joka tapauksessa tulevaisuutta haluttiin sitä tai ei. Etäopiskelu on vain yksi lisämahdollisuus.

Minä toivon, että tätäkin kirjoitusta ei pidetä joidenkin asiantuntijoiden varpaille astumisena ja printataan vain, jotta siihen voi pyyhkiä takamuksensa. Tällaistakin palautetta olen joskus saanut, koska olen sotkeutunut asianomaisen väitöskirjaan siihen sopimattomalla mielipiteellä. On unohdettu, että esitän vain omia mielipiteitäni ja yritän myös esittää niihin omia perustelujani ja ratkaisuvaihtoehtojani enkä edes yritä esittää olevani jonkin alan asiantuntija. Käytän vaan omaa maalaisjärkeäni, mikä ei kaikkia miellytä. Se koetaan joskus kritiikkinä jonkun vuosien työlle. Jos väitöskirjaan perustuva lopputulos ei ole sama kuin minun mielipiteeni, niin ihmetyttää, jos tuolla tasolla ei ymmärretä eroa mielipiteellä ja tutkimustuloksella. Silti jää kyllä miettimään mikä on se arka kohta, johon sohaisin kirjoitksessani. Toivottavasti se ei ole siinä, että tutkimustulos tehdään tietynlaiseksi, jotta se tukee omaa teoriaa. Keinoja on monia, joita on miltei mahdoton kyseenalaistaa.

tiistai, 9. kesäkuu 2020

ELÄIMIÄ KOTIPIHASSA

Tämän voisi otsikoida "Kohtaamisia lintujen kanssa". Varmaankin noin vuosi sitten olin keittiössä ja keittiön ikkunaan lensi talitiainen. Se jäi makaamaan maahan ikkunan alle. Menin katsomaan sitä tarkemmin ja otin kämmenelleni. Pää roikkui velttona kämmenelläni. Ajattelin, että varmaan niska on murtunut, mutta pidin sitä kämmenelläni ja laitoin toisen känen löysästi sen päälle. Ajattelin, että jos virkoaa, niin ei pelästy heti kun näkee ihmisen. Ehkä minuutin päästä tunsin liikettä kämmenten välissä. raotin vähän kämmeniä ja näin nokan heiluvan. Menin lähemmäksi vieressä olevaa selja pensasta ja avasin kämmenet. Lintu katseli hetken ja hyppäsi sitten seljan oksalle. Siinä se kallisteli päätään ja katseli minua. Sitten se lensi tiehensä. Onneksi niska ei ollut murtunut törmäyksessä.

Tänään ajelin taas kerran nurmikkoa ja istuskelin välillä rappusilla selkäni takia. Olin istunut siinä paikallani jonkin aikaa, kun kivilaatalle rapun eteen lensi talitiainen. Ajattelin, että se ei varmaan huomaa minua ja yritin olla mahdollisimman liikkumatta. Se nokki muutaman siemenen laatalta ja jäi sitten tuijottaamaan minua. Kysyin kuin se ymmätäisi minua, että voinko jotenkin auttaa. Ihmeekseni se alkoi livertää kuin vastaukseksi ja jäi taas tuijottamaan minua. Kysyin, että etsitkö siemeniä. Taas kuului liverrystä. Sanoin, että tuon puuvajan räystään reunalla on koloja, joissa on paljon siemeniä ja voi olla ötököitäkin. Samalla sisältä kuului jokin kolahdus ja käännyin katsomaan ovelle. Ei sieltä ketään tullut, mutta lintu oli häipynyt sillä välin. Menin sisälle ja katsoin ikkunasta, kun talitintti noukki sieltä puuvajan räystään koloista roinaa ja heitteli katolle. En tiedä oliko edes sama lintu, mutta ihmeellinen sattuma, koska aikaisemmin en ollut nähnyt lintujen noukkivan sieltä mitään, vesiränneistä kylläkin. Se varmaan ymmärsi minun puheestani yhtä vähän kuin minäkään hänen liverryksestään. Tuo puuvaja on täyspeltinen koottava vaja, jonka räystään reunassa on kulmarauta. Se pysäyttää kaikki katolta veden mukana tulevan roinan. Vesi vaan valuu kattopeltien urakoloista alas.

Pääoven edessä on tasanne ja siitä neljä rappusta alas maahan. rappusten ja tasanteen alla on kaksi betonipalkkia, jotka ulottuvat miltei maahan saakka. Sinne rappusten ja tasanteen alle kertyy kuivuneita koivun lehtiä ja muuta tuulen kujettamaa ainesta. Sinne on usein mustarastas tehnyt ilmeisesti pesänsä, koska joskus, kun menee ulos ja liikkuu tuolla tasanteella lintu lentää hädissään rappusten välistä ulos. Normaalisti mustarastaat ovat aika säikkyjä ja lähtevät heti lentoon, kun ihminen menee lähelle. Tulin kerran autolla pihaan ja normaalisti jätän sen nokka taloa vasten parkkipaikalle, kunnes vien sen talliin. Nyt siinä parkkipaikalla seisoi mustarastas ja pysäytin vähän kauemmaksi siitä. avasin oven ja sanoin linnulle, että voisitko mennä vähän sivuun, että saan auton paikalleen. Lintu tuijotti minua aikansa ja kuin ajatellen, että eikö näin suurella tontilla muuta parkkipaikkaa ole, aja nyt sitten, ja tallusteli hitaasti sivummalle. Kun menin autoon takaisin se pyrähti lentoon. Poikkeuksia ilmeisesti on lintujenkin käyttäytymisissä.

Vielä yhtenä tapauksen vuosien takaa tuli mieleeni tilanne, kun puhdistin tuota tontin ja yleisen kulkutien välistä ojaa kaikenlaisesta roskasta talven jäljiltä. siellä oli etupäässä tupakka-askeja, karamelli papereita ja rasioita jne. kävelin ojan pohjalla ja viereeni lensi punarinta, joka pomppi tien reunassa asvaltilla. Se pysytteli parin metrin päässä minusta, mutta pomppi aina perässäni, kun kuljin ojan pohjaa. Se piti omaa jatkuvaa liverrystään. En muista mitä sille juttelin, mutta jatkuvasti se seurasi ja juttua näytti riittävän kaiken aikaa. Sitten ohi ajoi auto ja lintu pyrähti tiehensä.

Olisi kiva tunnistaa yksilöitä, onko noista jatkuvasti tontilla pomppivista linnuista joku aikaisemmin tavattu, vai ovatko kaikki vaan sattumanvaraisia ohikulkijoita. Lintulaudalla ja talipötköllä käy vaikka minkälaista lintua talviaikaan. harvinaisimpia ovat olleet käpytikka, vihertikka ja valkopäinen pyrstötiainen sekä töyhtötiainen. Lintulaudan alla on silloin tällöin närhi ja sepelkyyhky. Fasaaneja en ole nähnyt pitkään aikaan. Ne kuljettivat tulppaanin mukuloita ympäri tonttia. Samoin varpuset ja keltasirkut ovat vähentyneet. Viherpeippoja, tilhi ja punatulkkuparvia on silloin tällöin. Useimmiten lintulaudan alla kerää siemeniä mustarastaat. Erilaisia lintuja tontilla en ole laskenut, mutta varmaan aika lähellä kahtakymmentä olen tunnistanut. Muista eläimistä ainakin jänis pomppii miltei joka aamu oman reittinsä pihan poikki ja usein päivälläkin kyyhöttää alppiruusupensaan juurella. Siitä olen saanut useita kuviakin.

Mökillä on vieraillut oikea eläinten kirjo. Siellä näkee aina kärpästä erilaisiin peuroihin jopa hirvi ilmestyi kerran rantaan. Harvinaisin on varmaankin saukko, joka oli vuoroin juossut ja välillä liukunut jäällä. Myös hyvin terveen näköinen punaturkkinen nuori kettu meni ikkunan ohitse. Ikävä kyllä kamera ei ole juuri silloin kädessä kun olisi mainio tilaisuus kuvata vaikka töyhtöhyyppää tai isokuovia. Yleisimpiä lintuja siellä ovat västäräkit ja muutama vuosi sitten oli keltavästäräkkejäkin, mutta nyt ei ole näkynyt muutaman vuoteen. Ne ovat kuin kanarialintuja. Peippo ja talitiainen ovat yleisiä sekä pajulintu ja erillaiset kertut. suurimmista linnuista siellä on laulujoutsenia, kurkia, harakoita ja variksia. Joutsenperhe käy usein meidän rannassa ruokailemassa. ja jättää ikävä kyllä isoja ulostekasoja rantaan. Sinisorsia, telkkiä ja silkkiuikkuja on myös usein rannan tuntumassa. 

lauantai, 6. kesäkuu 2020

VANHUSTEN AKTIVOIMINEN

Olen joskus miettinyt nykyistä vanhusten "hoitoa". Se näyttää monessa tapauksessa pelkästään ajan tappamiselta. Toivotaan, että seuraava päivä, viikko ja kuukausi tulisi mahdollisimman pian. Vanhukset ovat kuin varastoituna jonnekin odottamaan jotakin, ilmeisesti kuolemaa.

Nämä ajatukset ovat tulleet varmaankin seuratessani veljeni tilannetta Tamperelaisessa hoivakodissa. En tiedä millaisia hänen päivänsä ovat muina viikonpäivinä, kun en ole seuraamassa, mutta keskusteluista päätellen ei mitenkään monipuolisia. Hän oli viime vuonna jonkin aikaa ihan pirteä ja kuin toinen ihminen. Syyksi selvisi, että siellä oli järjestetty asukkaille kerran viikossa öljyvärimaalauskurssit. Kurssin vaikutus näkyi monta päivää. Tiedän että hän on harrastanut aikoinaan öljyvärimaalausta omana harrastuksenaankin, kuten minäkin, mutta on jäänyt ajan mittaan, kun ei ole mitään tavoitetta.

Hänen viimeisestä maalausillastaan on vuoden päivät, enkä tiedä onko tilalle tullut mitään. Kuitenkin hän selvästi piristyy joka kerta kun käyn siellä ja kun selailemme kirjoittamaani sukukirjaa isästämme, hänellä riittää tarinoita ihmisistä, joita siinä mainitaan ja joiden kuvia siinä on. Onneksi haastattelin kaikkia elossa olevia henkilöitä, joita kirjassa on, joten pysyin mukana hänen jutuissaan.

Viime syksynä hän pyysi että kirjoitan hänelle testamentin ja hän kertoi kaiken mitä halusi siihen tulevan. Minä kirjoitin sen kolmena kappaleena ja pyysin, että samalla kun hän itse allekirjoittaa sen, pitää kutsua kaksi todistajaa, jotka ovat paikalla samanaikaisesti. Koska he eivät saa olla mitään sukua, en voi itse olla todistajana.

Hän oli kysynyt hoitajilta, voivatko he olla todistajina, mutta heitä oli kielletty talon puolesta allekirjoittamasta mitään asukkaiden papereita. En tiedä miten laillinen tuollainen kielto on, mutta se on kuitenkin tosiasia. Ehdotin siten, että pyydä joitain talon asukkaita, joita hän tuntee, todistajiksi. En tiedä mikä on tämän päivän tilanne, kun en ole näiden karanteenien vuoksi päässyt käymään siellä.

Tuosta maalauskurssista ja sen piristävästä vaikutuksesta tuli mieleeni ajatus, jolla voisi olla monelle vanhukselle aivoja ja muistia piristävä vaikutus. Jäätyäni eläkkeelle aloin kasaamaan tuon yllä mainitun sukukirjan aineksia ja kaikkia mahdollisia dokumentteja sitä varten. Siinä riitti asioiden keräämistä niin tilan omia papereita, kuin kirkonkirjojen tutkimista ja maakunta- ja kansallisarkiston penkomista. Se kävi joskus työstä, mutta oli mielenkiintoista.

Keräsin materiaalia useita vuosia ja itse kirjan tekemiseen meni vain puolisen vuotta, kun materiaali oli kasassa. Sen jälkeen tein vielä toisen kirjan äidin suvusta. Siinä on henkilöitä enemmän, mutta haastatteluja ja kuvia paljon vähemmän, koska suku on niin hajallaan ympäri Suomea. Isän suku on miltei kokonaan Pirkanmaalla, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kuten minä ja jälkipolveni ja muutamia muita.

Yleisesti ottaen pitäisi jokainen siihen kykenevä vanhus saada dokumentoimaan omaa historiaansa tavalla tai toisella. Nuorempi polvi voisi vaikka haastatella sanelukoneelle, jos itse ei pysty kirjoittamaan. Se varmasti piristäisi myös vanhuksia, koska heitä silloin kuunnellaan aktiivisesti, eikä vain toisella korvalla muodon vuoksi.

Osaa vanhuksia voisi kiinnostaa opiskelu, niin hassulta kuin se kuullostaakin. Itsekin olen miettinyt monta kertaa, että pitäisi alkaa jokin systemaattisempi opiskelu, esimerkiksi historiaa. Luen tietysti paljon, mutta se on vain ajankulua (viimeksi Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona). En tarkoita tässä nyt mitään ammattiin tähtäävää opiskelua, vaan puhtaasti aivojen virkeänä pitämistä varten. Sillä voisi olla jopa terveystilastoihin vaikutusta. Tiedän, että on olemassa kaikenlaisia työväenopistoja ja kursseja, koska ole itsekin niitä hyödyntänyt, mutta ne edellyttävät jonnekin menemistä kerran viikossa. Kaikille ei ole se liikkuminen ja sopiva aikataulu itsestään selvyys. Pitäisi olla etäopiskelun mahdollisuus, joka olisi kuitenkin jollainlailla systemaattista jotain tavoitetta kohti. Se pakottaisi muualle, kuin sängyn pohjalle ja olisi mielekästä tekemistä. Tämä voisi olla hyvin jonkinlainen yhteisprojekt terveydenhoitopiirien, tai SOTE-maakuntien ja kaupunkien tai kuntien kesken. En tiedä kenelle vanhustenhoito kuuluu jatkossa. Tämän kaltainen dokumentointi voisi kiinnostaa myös paikallishistorian tutkijoita.

maanantai, 18. marraskuu 2019

LAPSUUSMUISTOJA JOULUN AJASTA

JOULUMUISTELMIA LAPSUUDESTA

Joulu muistetaan yleensä lapsuudesta odotettuna tapahtumana. Vaikka olisi niin nuori, että ei tietäisi mitään sen juhlan alkuperästä, niin silti siitä jää mieleen joitain yksityiskohtia, ovat ne sitten hyviä tai huonoja muistoja. Onneksi huonot muistot pyritään aktiivisesti unohtamaan.

Synnyin talvisodan aikana ennen välirauhaa ja vanhimmat muistot ovat jatkosodan ajoilta. Elimme pienen järven ympäristössä maaseudulla ja lähimpään naapuriin oli vajaa kilometri. Huonointa aikaa oli tietysti silloin, kun oli pimeää, kuten jouluna yleensä, mutta talosta ei saanut näkyä minkäänlaista valoa ulos ikkunoista. Silloin ei ollut sähköä vielä missään kylän taloista, joten sisällä oli valaistuksena kynttilät, karbiidilamppu ja ns. tallilyhdyt, joissa oli sytytyksen ajaksi ylös nostettava lasi, se suojasi tulta ulkona liikuttaessa.

Sota-ajasta sinänsä on kyllä erilaisia muistoja ja etenkin sodan jälkeisestä ajasta. Silloin oli puutetta vähän kaikesta. Vaikka kuvitellaan, että maaseudun perheillä meni hyvin sota aikanakin, koska he saivat omasta takaa kaiken tarpeellisen.  Heillä pitäisi olla ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kaikki ns. perustarpeet, koska usein taloissa oli paitsi puutarha ja viljelyksiä, myös kanoja, lampaita, lehmiä ja hevosia.

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Meilläkin oli kaikkia noita omasta takaa, mutta jokaisessa kunnassa oli myös kansanhuoltolautakunta. Se piti huolen siitä, että yksikään talo ei saanut käyttää noita omia eläin- tai maataloustuotteitaan. Jaettiin kiintiöt jokaiseen taloon, kuinka paljon pitää luovuttaa kansanhuoltoon eläin tai maataloustuotteita. Kun kiintiöt oli saatu kasaan ja luovutettu kansanhuoltoon, jäi omaan käyttöön tuskin mitään. Muistan kun äiti keritsi vällyistä villat saadakseen villakiintiön täyteen.

Voi hyvin kuvitella, miten noissa oloissa vietetään joulua. Ei ollut mitään tuotteita, mitä myydä, jotta saisi edes jotain ostettua kaupasta. Eräs jouluaatto on jäänyt noilta ajoilta mieleen, kun istuimme velipojan kanssa sängyn laidalla pirtissä ja äiti tuli keittiöstä surullisen näköisenä. Hän antoi meille kummallekin kourallisen rusinoita ja totesi, että nyt ei ole antaa mitään muuta, kun on sellainen aika. Ymmärsimme, että eihän sota ole hänen vikansa ja kun äiti mennessään keittiöön takaisin pyyhki selvästi kyyneleitä poskiltaan. Tuli todella surullinen mieli äidin puolesta. Äiti oli onneksi erittäin fiksu ja taitava. Hän teki meille lapsille leluja itse, sitten kun aikaa sattui olemaan. Ei tarvinnut olla kuin puun pökkelö, niin siitä tuli hevonen tai karhu tai jotain ihan odottamatonta. Sitten kun itse osasimme, niin teimme tietysti itse lelumme ihan mielikuvituksen mukaan.

Sodan jälkeen oli pitkän aikaa ihan sama tilanne ja suurin osa päivittäistavaroista oli kortilla, eli kaupasta ei voinut ostaa mitä tahansa, vaikka olisi ollut rahaakin, vaan piti olla kansanhuollon kuponkeja, joilla sai tietyn määrän etenkin elintarvikkeita. Kahvi oli pitkään korvattu joko sikurilla tai kuten äiti teki, paahtoi ”rännärillä” liedellä ohran- tai rukiinjyviä ja jauhoi niistä kahvin korviketta.

Kun ajatellaan jouluja, niin pari tapausta on jäänyt mieleeni. Äiti teki jouluksi livekalaa liottamalla kuivattua turskaa koivun tuhkassa, eli siitähän tulee lipeää. Sen haju jo kuvotti minua. Joulupöydässä minut pakotettiin maistamaan sitä lipeäkalaa. Seuraus oli, että äiti joutui pesemään lattialta oksennusta. Sen jälkeen minua ei pakotettu edes maistamaan sitä.

Toinen erittäin mieluisa muisto ajoittuu myös jouluun. Minulla oli kolme sisarta ja kaksi veljeä. Minä olin joukon nuorin, eli kuudes ja päivälleen 15 -vuotta nuorempi, kuin kaksi siskoani, jotka olivat kaksoset. Toinen kaksosista meni naimisiin heti kun hänen tuleva miehensä tuli sodasta takaisin. He rakensivat oman talon naapurikylään tuon miehen kotitalosta lohkaistulle tontille ja he kutsuivat meidät heti seuraavana Tapaninpäivänä kylään. Olimme siellä ihan pimeän tuloon saakka. Kun lähdimme takaisin kotiin hevosella, jolla olimme liikkeellä, niin menin minua 2 -vuotta vanhemman veljeni kanssa makaamaan reen pohjalle täkkien alle ja katseltiin tähtitaivasta reen pohjalta. Arvuuttelimme toisiltamme missä päin olemme menossa sen perusteella mitä puiden latvoja näkyi reen pohjalle kirkasta taivasta vasten. Välillä lenteli hevosen kavioista lumipaakkuja (tilsoja, kuten isä sanoi) ja suojasimme välillä päätämme.

Matka meni hujauksessa ja juoksimme sisälle pirttiin. Kun aukaisin pirtin oven, sieltä tulvahti sellainen tuoksu, joka ei unohdu. Se oli minun mielestäni se aito joulun tuoksu. Joulukuusi oli kaadettu aattona metsästä ja me pojat raahasimme sen sisälle. En muista ketkä sen koristelivat muutamalla aidolla kynttilällä ja joillain vuosia vanhoilla joulukoristeilla. Latvassa oli itse tehty olkitähti.

Tuosta joulukuusesta tuli sellainen tuoksu, että se ei voinut olla pelkkä kuusen tuoksu, vaan mielikuvitus lisäsi siihen sellaisen aromin, että se on jäänyt ikuisesti mieleen. Oli pakko pysähtyä ovipieleen ja vaan hengittää syvään.

Tuosta ajasta on jäänyt sellainen mielikuva, että ei se joulu ole edes lapsille pelkkiä joululahjoja, vaan jotain paljon suurempaa.

Minulla ei ollut omia suksia ennen kuin joskus kouluaikana, kun se alkoi olla puoli pakollista koulun takia. Silloin isä teetätti sellaiset erään koulukaverini isällä, joka oli puuseppä. Silloin alkoi ihan uudet ulkoilumuodot. Ei tarvinnut enää pysyä tiellä, vaikka nekin piti itse pitää auki talvella. Voi lasketella peltoja pitkin missä halusi. Varsinkin hankikantosien aikaan laskettelimme veljeni kanssa pimeässä pitkin peltoja, joissa oli ojia määrävälein. Ei tiennyt missä oli töyssy ja missä suksi törmäsi ojanpenkkaan. Silloin lenneltiin voltteja ja oli ihme, että kertaakaan ei suksi katkennut -omista jäsenistä puhumattakaan. Jos jouluna oli lunta, mikä oli tavallista silloin, niin meitä ei saanut pysymään sisällä edes joulupäivänä.

Sen muistan, että nuo välineet olivat sen verran kalliita, että niitä piti varoa. Esimerkiksi suksi sauvojen kanssa teimme veljen kanssa niin, että kun laskettelimme pimeässä ja tiesimme lentävämme missä tahansa kuperkeikkaa, niin sovimme, että pidetään sauvoja kädessä niin, että niistä voi irrottaa heti, kun tuntui, että tulee kuperkeikka. Ei käytetty niitä normaaleja käsilenkkejä. Tällöin ei ainakaan pudota sauvojen päälle. Sukset taavallisesti irtosivat jalasta kuperkeikassa, koska käytimme silloin ns. mädystimiä, eli nahkalenkkejä, joihin saapas vaan työnnettiin.

Vaikka nuo joulumuistot kuulostavat jollain tavalla surkeilta, niin sitä ne eivät yleisesti ottaen olleet. Ilmeisesti niitä suhteutettiin automaattisesti silloiseen aikaan ja elämismuotoon. Kyllä lapsikin tajuaa sen, että vanhemmat eivät voi tehdä olosuhteiden vastaisesti mitään vaikka haluaisivatkin. Joulu on silti aina joulu.

       

maanantai, 16. syyskuu 2019

SAIRAUSKERTOMUS POTILAAN NÄKÖKULMASTA.

Sairaskertomukset ovat yleensä lääkärien näkökulmasta kirjoitettuja ja koskevat vain diagnoosia tai siihen liittyviä asioita. Päätin kirjoittaa samoista asioista myös potilaan näkökulmasta.

 

Jatkan tähän tapahtumia tuon historiajakson jälkeisistä tapahtumista ja mietteistä aina kun jotain tapahtuu jomman kumman ongelman kohdalla, tai muuten terveysasioihin liittyen.

==============================================================

16.6.2020

Tämän viikon alusta poistettiin valmiuslain määräämät rajoitteet. Kuitenkin muiden lakien pohjalta annetut rajoitteet, jäävät voimaan. Mistä meidän ei juristien pitäisi tietää onko meille annettu yli 70 -vuotiaiden karanteeninomaisessa oloissa oleminen edelleen voimmassa vai ei. Yhdessäkään kuulemassani tai lukemassani tiedotteessa ei ole asiaa mainittu. Vaikuttaa vain siltä, että olemme ryhmä, joka on yhden tekevää mitä teemme. Luultavasti meistä halutaan vaan mahdollisimman kivuttomasti eroon valittamasta, tai sitten halutaan lukittavaksi neljän seinän sisälle "varmuuden vuoksi". Aivan kuin olisimme kaikki holhouksesa ilman omaa ajattelukykyä.

20.5.2020

Ensin määrättiin koronaviruksen vuoksi kaikki yli 70 vuotiaat jämään kotiin neljän seinä sisälle, riippumatta ikäihmisen kunnosta. Tänään oli Valtioneuvoston tiedotustilaisuus yli 70 vuotiaiden rajoitusmuutoksista. Nyt ne muuttuivat vain suosituksiksi, koska on havaittu vanhusten kunnon romahtaneen. Ihan kuin se olisi jokin tavaton yllätys. Nyt patistellaan ikäihmisiä kuntoilemaan ja ulkoilemaan. Minulle suurin epäkohta oli luokitella kaikki yli 70 vuotiaat samaan kategoriaan ja käsitellä heidän tilannettaan kuin holhottavia, jotka eivät osaa itse ajatella omaa parastaan.

Yli 70 vuotiaista suurin osa on ikäluokkaa, joka on selvinnyt sodasta ja sen jälkeisestä ajasta vain oman sinnikkyytensä ja kekseliäisyytensa ansiosta ja osaamalla suojella niin perhettään kuin itseäänkin. Minusta on loukkaavaa kohdella heitä kuin holhottavia älynsä menettäneinä yhtenä massana.   

30.4.2020

Mediassa ihmetellään sitä, että terveyskeskuksissa on hiljaista ja pelätään sitä, että kun tämä korona tilanne on ohi, niin taas on ruuhkat ja pitkät jonot. Pelko on ihan aiheellinen. Jos haluaa koronaviruksen, niin varmin paikka varmaan on terveyskeskuksen jonotusnumeronappi tai vieressä istuva vuoroaan odottava pärskijä. Kuka ottaisi sellaisen riskin tietoisesti.

Jos tuo "omalääkäri" systeemi toimisi, sen avulla voisi asiat hoitua tarvitsematta mennä jonotusnumerokoneelle tai istumaan odotustilaan muiden viereen. Nykyisellään se on pelkkä vitsi. Olen yrittänyt muutaman kerran viimevuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa tilata aikaa lääkärille. Lopputulos oli se, että menin istumaan seuraavana päivänä terveysasemalle jonotuslappu kädessä.

Ensimmäisellä käynnillä Elokuussa kuulin ensimmäistä kertaa, että minulla on omalääkäri ikäni takia. Kun kysyi sitten hänelle aikaa, se olisi mennyt noin kuukauden päähän, Mikä oli minulle aivan liian myöhään. Toisella kerralla hän oli jo jossain muualla, koska oli ns. keikkalääkäri. Mitä hyötyä on nimetä joku keikkalääkäri jonkun omalääkäriksi, kun tiedetään, että muutaman kuukauden päästä hän on jossain muualla. En ole siis tavannut ns. omalääkäriäni koskaan, tai ainakaan tiedä tavanneeni. Nuo ruuhkat tai jonot joskus syksyllä tai ensi vuonna voitaisiin siis välttää, jos haluttaisiin. Ysi hyvä esimerkki on alla kommenttini Tuusulan terveysasemasta.           

2.3.2020

Luin tänään Ylen sivuilta siitä, mitenkä Tuusulan Hyrylän terveysasemalla on tehty muutos toiminnoissa niin, että vain sisäisillä muutoksilla on päästy eroon jonoista ja erottelusta kiireellisiin ja kiireettömiin hoitoihin. Samalla on tehty se muutos, jota kaipailin mm, tänne Korson terveysasemalle, eli potilaalle on hoitaja, jolle voi soittaa koska tahansa ja sopia jatkotoimista. Soittorumpa ajanvarauksiin ja pompottelu loppuu. Tästä kannattaisi ottaa oppi jokaiselle terveysasemalle.

Omalla kohdallani loppuisi se arvuuttelu, mitä pitäisi tehdä ja kokeilla erilaisia annostuksia lääkkeille, joiden vaikutusta ei seuraa kukaan muu kuin minä. Voin uusia lääkereseptejä tai olla uusimatta. Ainakaan minulta ei ole koskaan kysytty reseptin uusinnan yhteydessä, mitenkä lääke on vaikuttanut. Pitäisiko lääketä vaaihtaa, tai anosta muuttaa. Kaikki on sen varassa, että varaan uuden ajan lääkärille joskus kuukausien päähän ja koska aina on uusi lääkäri, rumba alkaa aina alusta. Nopein tapa on mennä istumaan terveyskeskukseen 5-6 tunniksi kiireellisenä tapauksena, vaikka ei kiire olisikaan ja saa taas uuden lääkärin, jolle vääntää malli rautalangasta. Tällä metodilla saadaan vaan jonot kasvatettua joka paikassa.

Koska terveysaseman voi nykyisin valita vapaasti, ajattelin jo, että vaihdan Hyrylän terveysasemaan, mutta en sitä tee, koska se lisäisi turhaan paineita hyvin toimivaan terveyskeskukseen. Pitäähän tamän saada toimimaan täällä Vantaallakin.    

22.2.2020

Luin jälleen tuota Omakantaa ja nyt (tasan kuukausi sokerirasitustestistä) sinne oli ilmestynyt maininta sokerirasitustestistä ja jos ymmärsin oikein, niin arvot ennen rasitustestiä ja sen jälkeen ovat viitearvojen sisällä (5,7 ja 5,9). Kuitenkin tuo hengenahdistus askarruttaa edelleen. En tiedä odotetaanko minulta jotain toimenpiteitä päästä noihin aikaisemmin Omakannassa mainittuihin testeihin Spirometri- ja nielunäytekokeisiin. Labrahoitajan mukaan ne tehdään muualla. Olen odottanut jonkinlaista kutsua joko Peijakseen tai jonnekin muualle, missä niitä tehdään, mutta mitään ei ole kuulunut. Toivottavasti tässä ei taas ole kyse siitä, että lähete on tullut terveyskeskuksesta, jolloin se on automaattisesti ajoitettu puolen vuoden päähän, jotta lääkärien omat yksityispotilaat pääsevät tutkimuksiin heti kun mahdollista, kuten Peijaksesta vastattiin vaimoni tekemään kyselyyn omasta testistään. Sekin olisi rauhoittava tieto, että testit ovat vaikka puolen vuoden päästä, mutta kun ei tule minkäänlaista tietoa.            

3.2.2020

Olen nyt täysin ulalla tuon terveyskeskuksen kanssa. Olen käynyt kaksi kertaa labrassa 31.12.2019 jälkeen ja ainoastaan siksi, että olen Omakannasta nähnyt sellaista toivottavan. Kenenkään lääkärin kanssa en ole päässyt juttusille. Kahden viimeisen labrakäynnin jälkeen ei Omakannassa ole minkäänlaista mainintaa. En edes tiedä kenen lääkärin määräyksestä hoitaja kehotti minut tuohon sokerirasitustestiin, enkä näin ollen voi edes tehdä soittopyyntöä kyseiselle lääkärille, jotta tietäisin esimerkiksi sokerirasitustestin tuloksista. Oletetaanko, että potilasta ei kiinnosta testien tulokset millään tavalla, eikä niitä vaivauduta kirjoittamaan edes Omakantaan. Olen nyt täysin pimennossa. Lehdestä luin, että on lääkäri ja hoitajavajaus ja kehotettiin menemään johonkin muuhun terveyskeskukseen. Voiko tämän huonommaksi terveyspalvelut enää mennä.

Jos olisi edes toimiva omalääkäri järjestelmä, niin tietäisi edes kenen puoleen voisi kääntyä, mutta se on pelkkä tyhjä fraasi. Kuulin joskus viime Elokuussa, kun varasin lääkäriaikaa, että minulla on omalääkäri, mutta hänelle ei ole enää edes varattavissa aikaa, on kuulemma siirtynyt jo syksyllä muualle. Vaikka omalääkäri pitäisi olla kaikilla 75v täyttäneillä, se on vain nimellisesti paperilla. Ymmärrän, että on vaikeata nimetä omalääkäriä, koska kukin pistäytyy vain muutamaksi kuukaudeksi terveyskeskuksessa keikkalääkärinä ja kun yrittää seuraavan kerran varata aikaa, hän on jo muualla. Eli aina on kuitenkin eri lääkäri, eikä kukaan ota minkäänlaista kokonaisvastuuta potilaan yleisestä terveyden seuraamisesta. Huonoin tilanne on silloin, kun muutetaan lääkitystä, mutta ei ole minkäänlaista seurantaa muutoksen vaikutuksesta. Tuskin kukaan tarkistaa esimerkiksi reseptiä uudistettaessa onko lääke tai annostus oikea. Ainakaan minulta ei ole kertaakaan kysytty, mitä muutoksesta on seuranut, ennen reseptin uusimista.   

22.1.2020

Näin Omakannasta, että pitää käydä 1-2:n  viikon päästä edellisestä lääkärillä käynnistä uudelleen laboratoriokokeessa ja aikavarausvahvistuksessa kerrottiin, että toimenpiteet ovat: Verikokeet, virtsakokeet, EKG ja nielunäytteet. Kun menin labraan, niin ainoa mitä tehtiin oli verikoe. Ihmettelin ristiriitaisuutta saamaani vahvistusviestiin, mutta hoitaja totesi vaan, että ne ovat vain meidän sisäiseen informaatioon. Miksi sitten asiakkaalle ilmoitetaan selvästi labran toimenpiteinä?

Verikokeen ottamisen lisäksi sain hoitajalta ohjeen tilata uusi aika sokerirasitustestiin, joka kestää kaksi tuntia. Tästä ei puhuttu Omakannassa mitään. Varasin kuitenkin ajan ja kävin testissä juomassa jotain sokerivettä ja samalla otettiin kaksi eri verikoetta.kahden tunnin välein. Kuulemma lääkäri soittaa jatkosta. Koe oli maanantaina, mutta ainakaan tähän mennessä kukaan ei ole soittanut mitään. Pitänee tilata lähipäivinä puhelinaika lääkärille. Itseäni kiinnostaisi lähinnä tuo nielunäyte sekä Spirometri testi, koska ne molemmat liittyvät hengitykseen ja liman kertymiseen kurkkuun. Ne kumpikin on nyt sivuutettu. Minä toivon, että lääkäri, joka niistä mainitsi Omakannassa, ei ole siirtynyt taas jonnekin muualle ja kaikki alkaisi taas alusta jonkun tuntemattoman kanssa.  

4.1.2020

Kävin eilen kaupoissa käynnin yhteydessä myös apteekissa ja tarkistin oliko uutta e-reseptiä lääkärin mainitsemalle uudelle nesteenpoistolääkkeelle, mutta ei ollut. apteekkari kehotti seuraamaan omakannasta voimassa olevia reseptejä. Katselin sieltäkin, mutta ei mitään uutta. Tässä jää vähän niin kuin ilmaan roikkumaan. Lääkärille pitäisi voida myös soittaa.

Olen toiminut omin nokkineni sen pohjalta mitä luin lääkärin lausunnosta. Yhden kalium tabletin sijaan olen ottanut nyt kolme vuorokautta kohden, sekä lopetin nesteenpoistolääkkeen syönnin kokonaan, mikä oli yksi lääkärin esittämistä vaihtoehdoista. Jos apteekissa olisi ollut resepti uudelle nesteenpoistolääkkeelle, niin olisin varmaan jatkanut sen syöntiä, mutta olisin lisännyt kalium lääkkeen annoksen neljään, koska nuo verenpainelääke ja nesteenpoistolääke yhdessä olisivat ”syöneet” osan kaliumista. Katson mitä tästä sanotaan seuraavan labrakäynnin jälkeen, joka pitäisi olla 1 - 2 viikon päästä. Toivottavasti olen päässyt hypokalemiasta eroon (eli lukema yli 3,3), mutta ei vielä lähennellä hyperkalemiaa (yli 4,9), jolla on vähän saman kaltaiset oireet.

Omista tuntemuksistani voin kertoa sen verran, että syötyäni nyt neljänä päivänä kolminkertaisen annoksen kalium lääkettä (3x750 mg) tuo tuskainen olo on selvästi vähentynyt. Aiemmin ei oikein tiennyt mitenkä päin pitäisi olla, jotta olo helpottaisi. Hengitys ei vieläkään ole kunnossa, mutta enää ei ole sellainen jatkuva hapenpuutteen tunne. Oletan, että jossain vaiheessa saan kutsun jonnekin (ilmeisesti Peijakseen), koska lääkärin lausunnossa puhuttiin sydämen rasitustestistä ja Spirometri-kokeista, eikä  niitä tehdä terveyskeskuksessa. Tämä on siis vain olettamus, koska lääkäristä en ole kuullut mitään. Kaikki on vain lausunnon tulkintaa.

Osittain tuo hengen ahdistus johtuu varnaan siitä, että en ole voinut ajatellakaan kuntoilemista, tai fysioterapiaa, kun hapenpuutteen tunne iski heti kun liikuin. Eli yleiskunto on romahtanut. Ny voin jo ajatella taas vesijuoksua ja sauvakävelyä. Jos ne tuntuvat hyvältä, niin varaan fysioterapeutin ajan. 

3.1.2020

Kuten alla kerroin, kävin terveyskeskuslääkärillä ja seuraavana päivänä labrassa. Ihan uteliaisuuttani kävin katsomassa saman labrapäivän iltapäivällä, olisiko siellä jo labratuloksia ja yllätyksekseni siellä oli jo lääkärin kommentitkin tuloksista. Käydessäni terveyskeskuksessa lääkärin juttusilla minulle tuli sellainen mielikuva, että hän ei edes kuunnellut minua, vaan odottaa ensin laabratuloksia, joihin voi reagoida. Kun luin tuota lääkärin kertomusta, näin ihmeekseni, että hän on kuunnellut kertomustani ihan tarkkaan. Hän oli jälleen kerran uusi lääkäri, jota en ole koskaan tavannut, mutta hän oli lukenut historiani aika hyvin niiltä osin, mitä siitä oli kirjoitettu terveysaseman potilastiedostoihin, joten hänelle ei tarvinnutkaan kerrata kaikkea, kuten monelle lääkärille aiemmin. Se oli positiivinen yllätys.

Hän kommentoi aikaisempaa lääkitystäni ja teki niihin omat muutoksensa. Se mikä minua jäi askarruttamaan on se, että kun hän muutti esimerkiksi nesteenpoistolääkkeen toiseksi kaliumin vuoksi, onko hän kirjoittanut siitä jo e-reseptin apteekkiin, vai ei. Ilmeisesti on vaan käytävä kysymässä apteekista onko siellä uusi resepti. Jos ei ole, niin miten saan lääkäriin uudelleen yhteyttä, koska lääkäri on vaihtunut joka kerta, kun olen käynyt terveyskeskuksessa ja hänelle soittaminen ei onnistu. Tässä lääkärin ja potilaan keskinäisessä kommunikoinnissa on selvästi korjattavaa systeemissä. Niin sanottu "Oma-lääkäri" on pelkkä fraasi. Olen tavannut oman "Oma-lääkäriksi" nimetyn henkilön vain kerran joskus Elokuussa ja kolme muuta sen jälkeen, koska tuo ns. oma-lääkäri oli vaan muutaman kuukauden tällä terveysasemalla enkä edes tiedä missä hän on nyt. 

==============================================================

30.12.2019

Nyt on pakko taas jatkaa tätä omaa sairauskertomustani hieman. Olen taistellut näiden särkylääkkeiden kanssa, tai paremminkin niiden sivuvaikutusten kanssa. Tämän hetken tilanne on se, että selkä on toissijainen. Olen nyt jättänyt kaikki muut särkylääkkeet pois, paitsi tuo lääkelaastari olkapäässä. Päällimmäisenä on hengenahdistus. Tuntuu kuin happi loppuisi vaikka kävelisin täällä sisällä huoneesta toiseen. verenpaine on normaalin rajoissa mutta syke vaihtelee 60 ja 134:n välillä. Päätin mennä huomen aamulla terveyskeskukseen niin aikaisin, että olen oven takana mieluummin puoli tuntia, kuin odotan 5-tuntia odotustilassa. Saa nähdä kuinka käy.

1.11.2019

Kävin tänään magneettikuvauksessa ja sen jälkeen välittömästi ortopedin vastaanotolla. Hän katseli tuoreita kuvia ja selosti mitä niissä näkyi. Hän totesi, että yksi nikamaväli oli jo luutunut toisen nikaman kanssa yhteen. Nyt täytyy vaan odotella, että tuo toinenkin väli luutuu yhteen. Sille ei kannata mitään operointia tehdä, se ei parantaisi tilannetta. Sitten hän määräsi kipulaastareita, joissa on punainen kolmio. Imeytyy kuulemma verenkiertoon ihon läpi.

Ihan hyvä, jos tuon laastarin avulla pysytisin taas käveleen normaalisti. Minulle kuitenkin jäi sellainen vaikutelma, että operaatiota ei kannata tehdä tuon ikäiselle. Se on rahan tuhlausta. Toivon olevani väärässä ja jos "laastaripaikkaus" auttaa, niin mikäs sen parempi. Kävin apteekin kautta noutamassa tuon laastaripakkauksen ja kokeilen sitä heti huomenna saunan jälkeen. Ei tässä voi muuta kuin toivoa parasta..  

==============================================================

24.10.2019

En tiedä mistä on kyse, kun jätin noin kuukausi sitten kaikki särkylääkkeet pois eikä mikään muuttunut tuon kuukauden aikana. Nyt tällä vikolla alkoi yks'kaks jalkoja ja pakaralihaksia pakottaan. Se oli jotain täysin ennen kokematonta ja pisti aloittamaan särkylääkkeiden käytön uudelleen. Samalla tuli poskeeni nenän pieleen pieni punainen läikkä, kuin pienen paiseen alku ja silmät tuntuivat kuin alkaisi jokin silmätulehdus. Ne eivät sinänsä haitanneet, jos tuohon nenänpieleen ei koske. Silmien tulehdustunne välillä häipyy ja tulee taas uudelleen. Luultavasti tuo paiseen alkukin häipyy itsestään.

Särkylääkkeinä käytän nyt viimeksi lääkärin määräämiä lääkkeitä (Tramadol 50 mg ja Panadol 1g) Panadolin käytön olen nyt rajannut 2g/vrk ja Tramadol 3-tablettia/vrk. Seuraavaksi pudotan panadolin 1g/vrk ja katson riittääkö se. Jos 1 tabletti riittää, niin pudotan myös Tramadolin käytön 2:een tablettiin/vrk. Vähin erin pyrin kaikesta eroon uudelleen.Epäilen nimittäin, että noilla tulehdusoireilla on yhteyttä siihen, miksi jalkoja alkoi yht'äkkiä pakottaan. Myös vasempaan reiteen tuli pieni paiseen alku, mutta hävisi noin vuorokaudessa..

Saa nähdä kuinka pitkälle kokeilussani ehdin, kunnes pääsen lääkärin juttusille selän magneettikuvauksen takia 1.11. Toivon, että pääsen mahdollisimman pian eroon ainakin tuosta opioidipohjaisesta Tramadolista. 

23.10.2019

Muistin kyllä, että nuo särkylääkkeet tuovat takaisin löysän vatsan, mutta ajattelin, että sekin on parempi kuin tuo pakotus jaloissa. Ajattelin kuitenkin kokeilla, mitä seuraa, jos jätän tuon 3:n aikaan yöllä otettavan Panadolin pois. Jos nukun silti aamuun saakka niin hyvä, aamulla on taas Tramadolin vuoro.

Ihme kyllä nukuin hyvin aamuun saakka ja ajattelin alkaa kokeilun ensin kahdella tabletilla per vuorokausi ja jos se sujuu hyvin muutaman päivän, niin kokeilen yhtä tablettia. Jos kipu tulee sietämättömäksi jossain vaiheessa, niin otan toisen tableti tarpeen mukaan. Ainakin toivon tuon vatsaongelman hellittävän, kun Panadolin määrä vähenee. Jos ei, niin kokeilen Tramadolin vähentämistä. Onneksi 1.11. on jo runsaan viikon päästä ja pääsee keskustelemaan lääkärin kanssa.

Jos tuo "omalääkäri" toimisi ja voisi keskustella asioista ilman byrogratiaa, niin asiointi olisi paljon helpompaa. Nyt pitäisi tilata puheluaika, kuin lääkärilläkäyntiä tilaisi. Silti lääkäri voi olla kuka tahansa, koska ns. omalääkäri on aikavarauksen mukaan tavoittamattomissa ja pitäisi alkaa selitykset alusta alkaen. Jos lääkäri on täysin uusi, niin hän ei ota kantaa asioihin tutkimatta ensin paikanpäällä (näin selitti edellinen lääkäri, kun ihmettelin, että eikö siellä ole kirjattuna kaikki tarpeellinen). Ehkä nämä terveysasemarutiinit voisi vieläkin huonommin olla, mutta epäilen.

21.10.2019

Olen ollut ilman särkylääkkeitä nyt miltei kuukauden eikä ole ilmennyt ennen eilistä mitään syytä, miksi alkaisin syödä niitä uudelleen. Eilen illalla kun katseli TV:tä nojatuolissa, alkoi tuntua että tarvitsen yhä vaan enemmän pehmustetta peffani alle. Vasenta kankkua alkoi pakottaa. Sitten ymmärsin, että se on vasen jalka, joka ei siedä istumista. Asennon vaihtelu ei vaikuttanut mitään. Se vaan paheni pitkin iltaa. En ensin ollut varma eikö siellä kierrä veri kunnolla, vai onko tuo pakottava tunne jotain muuta. Hiljainen kävely oli parasta.

Yö oli sellainen, että oikeaa asentoa ei löytynyt millään, välillä pakotus oli vasemmassa reidessä pahin ja välillä pohkeen alaosassa vasemmalla puolella. Siitä oletin, että kyse on hermostollisesta jutusta ja hermothan kulkevat selkänikamien kanavien kautta.

Muistelin, että edellinen lääkäri määräsi särkylääkkeen, jota on jäljellä, kun lopetin niidenkin käytön. Menin viiden maissa yöllä ottamaan yhden niistä tableteista. Se ei kuitenkaan vaikuta heti ja mietin jo että menenkö Peijaksen päivystykseen. Kävelin ympäri olohuonetta ja välillä haeskelin sopivaa asentoa nojatuolilla, jossa voisi yrittää nukkua. Olin nukahtanut, koska heräsin vähän yli seitsemän vaimon liikkeisiin. Ilmeisesti tuo lääketabletti alkoi vasta vaikuttaan.

Aamupäivällä jalat tuntuivat jonkin aika normaaleilta, kunnes päivän mittaan alkoi tabletin vaikutus loppua ja syömisestäkään ei meinannut tulla mitään muuten kuin seisomalla välillä. En voinut ottaa vielä toista tablettia, koska reseptin mukaan niitä voi ottaa kolme vuorokautta kohti. Kun jakaa 24 tuntia kolmella tulee tablettien väliksi 8 -tuntia. Otin kuitenkin toisen tabletin jo 7 tunnin kuluttua, koska pakotus jaloissa oli sellainen, eikä vaikutus ala heti.

Mietin miten jatkossa voi toimia, kun yhden tabletin vaikutus ei riitä 8:aan tuntiin. Sitten muistin, lääkärin maininnan, että Panadol tabletteja voi ottaa yht’aikaa tuon toisen lääkkeen kanssa. Sitä voi ottaa myös kolme tablettia vuorokaudessa, joten tein niin, että otan vuoroin Tramadolin ja vuoroin 1g Panadolin neljän tunnin välein, jolloin kummankin lääkkeen annosväli on oikea, mutta vaikutus jatkuva. Yritän tulla toimeen tällä lääkityksellä 1.11. asti, jolloin on selän magneettikuvaus ja pääsen juttelemaan lääkärin kanssa jatkosta.   

9.10.2019

Tänään tapahtui todella positiivista. Sain kirjeen HUS:ista. Olen odottanut ortopedin lausuntoa tarkalleen kuukauden, miten selkäongelmani kanssa jatketaan. Sain kutsun magneettikuvaukseen 1.11.2019. Edellisestä onkin jo 27 -vuotta. Toivottavasti nyt alkaa tapahtua jotain konkreettista. Palaan asiaan sitten johtopäätösten jälkeen. Toivon, että lopputulos ei ole sama kuin edellisellä kerralla, eli ehdotetaan vaan särkylääkkeitä.  

1.10.2019

Lääkäri, joka viimeksi paneutui selkäongelmaan lupasi soittaa ja kertoa ortopadin lausunnosta ja mitä hän ehdottaa jatkotoimenpiteiksi. Hän kuitenkin kertoi, että on tällä terveysasemalla vain Syyskuun loppuun ja toivoi, että lausunto tulisi sitä ennen. Nyt ollaan jo Lokakuussa eikä puhelua ole kuulunut. Lääkäri on siis muualla ja ortopedin lausunto jää roikkumaan ilmaan. Ortopedin lausunto pyydettiin 9.9.2019 eikä lausunnosta vielä näkynyt Omakannassa 1.10.2019, muuta kuin, että sitä on pyydetty. Alkaa näyttään vähän siltä, että asia pyritään jälleen kerran ohittamaan hiljaisuudessa.

En tiedä mitä asiassa pitäisi seuraavaksi tehdä, koska asiaa hoitaneet lääkärit ovat jo muualla eikä ole tietoa keneltä lausuntoa pitäisi kysyä. Kolme viikkoa luulisi riittävän yhden lausunnon antamiseen. En aio luovuttaa, koska elämisen laatu on tuon selän takia niin alhaalla, että jonkun pitää ottaa selvä kanta asiaan. Jos vastaus on, että asialle ei voi tehdä mitään, niin olen todella ihmeissäni jos selkäkirurgia ei ole kolmessakymmenessä vuodessa edistynyt yhtään. Hyvin todennäköiseltä vaikuttaa se, että kirurgia tulisi liian kalliiksi ja toivotaan, että kyllästyn taisteleen tuulimyllyjä vastaan ja menen yksityiselle lääkärille ja sitä kautta maksan kaiken itse. Se on kuitenkin turha toivo eläkeläisen tuloilla. Toivottavasti he eivät vaan odota vuosien kulumista, jotta valitus loppuisi hautajaisiin.

26.9.2019

Sain 24.9.2019 puhelun lääkäriltä, joka otti nuo hengitysvaikeudet asiakseen ja hän kyseli tilannetta, kuten olimme sopineet noiden viimeksi määrättyjen nenä- ja hengityssuihkeiden vaikutuksesta. Tuota limaa näyttää edelleen kertyvän nieluun, mutta tuo keuhkoputkia laajentava suihke on selvästi auttanut. Ei ole enää tarvinnut mennä keskellä yötä verannalle hengittämään ulkoilmaa.

Seuraavaksi hän ehdotti tuon verenpainelääketabletin puolittamista, koska hän epäilee, että lääke estää liiaksi verenpaineen ja sykkeen nousua rasitustilanteissa. Hän vertasi sitä, että on kuin ajaisi käsijarru päällä. Lupasin kokeilla sitä ja katsotaan auttaako se.  

============================================================================================

Tässä on hieman historiaa 16.9.2019 asti.

SELKÄONGELMA

Ollessani vielä työelämässä 90 -luvun alussa tunsin yhä pahenevaa selkävaivaa. Se oli alkanut jo joskus 60 -luvulla alun perin, mutta oli siedettävissä. Vaiva oli kuitenkin menossa jatkuvasti hieman huonompaan suuntaan. On mahdollista että alkuperäinen syy oli se, että rakensimme kotona uutta navettarakennusta -50 -luvun alussa ja jouduin muurarin apumiehenä kantamaan murrosiässä tiilikuormia muurarille lankkuja pitkin 2-3 metrin korkeuteen ja välillä työntämään muurauslaastia kottikärryillä tellingeille. Se otti selkään.

Olin ensimmäistä kertaa röntgenissä selän vuoksi -70 luvulla. Silloin vaan todettiin hieman madaltuneita nikamavälejä, mutta ei tehty mitään. Menin -80 luvun loppupuolella silloiselle työlääkärille keskustelemaan asiasta. Pyysin päästä röntgeniin, jotta saisi jotain järkevää selitystä ja faktaa, eikä vaan tuntemusta. Jostain syystä lääkäri ei ollut lainkaan samaa mieltä kanssani, ehkä siksi että se ei ollut hänen oma diagnoosinsa, vaan olin itse päätellyt asioita. Kuitenkin hän suostui pitkin hampain mutta totesi, että ei se röntgen mitään paranna. Ihan kuin en tietäisi mikä se on.

Kävin röntgenissä ja toin sen filmikalvon työterveysasemalle. Sain välittömän lähetteen Meilahden HUSiin jatkotutkimukseen. Sielä tehtiin ensin ATK tomografia ja sen jälkeen parin kuukauden päästä magneettikuvaukseen. Lääkärin diagnoosi oli Schmorlin hernia. Kun kysyin mitä sille voisi tehdä. Vastaus oli: ”Ei mitään”. Hän kirjoitti ainoastaan kipulääkereseptin.

Tuota kipulääkereseptiä on sitten vaan uusittu vuosi vuodelta aina eteenpäin. En tiedä kuinka monella lääkärillä olen käynyt sen jälkeen. Lopputulos oli kuitenkin aina se, että kipulääkeresepti vaan uusittiin. Kun pyysin useaankin kertaan, että selälle tehtäis jotain, niin tulos oli aina - uudelleen röntgeniin ja toteamus, että kipulääke vaan uusitaan, koska he näkivät sairaskertomuksesta historian. Kukaan ei ehdottanut uutta ortopedin lausuntoa ennen tätä syksyä, vaikka alkuperäisestä tutkimuksesta oli kymmeniä vuosia. Itse olen nähnyt jopa internetin kautta, että mahdollisuuksia on tehdä vaikka implantti välilevyn tilalle. En ole vielä kuullut uusimmasta ortopedin lausunnosta mitään.

En tiedä onko tässä jokin Valviran, Tehyn, tai jonkin muun instanssin suositus tai peräti määräys, että sille ei saa tehdä mitään, vai onko kyse vaan rahasta. Epäilen vahvasti, että kun joku arvovaltainen lääkäri on todennut, että Suomessa tehdään liikaa tarpeettomia selkäleikkauksia, niitä ei enää tehdä riippumatta sen tarpeellisuudesta. Luultavasti se on mainittu jossain ”Käypähoitosuosituksessa”. Tämä on siis vain oletus.

Nyt syksyllä kun on 27 -vuotta tuosta alkuperäisestä diagnoosista, lääkäri vaihtoi tuon kipulääkkeen toiseen, mutta se ei vaan sopinut minulle ja maha meni ihan sekaisin. Minun oli vaan pakko lopettaa se, vaikka ei voinut odotella lääkärin määräystäkään. Totesin, että ei tapahtunut mitään pahempaan suuntaan. Kipu selässä ei muuttunut yhtään. Kun kyseessä oli kaksi eri lääkettä, lopetin sen toisenkin syönnin, eikä tapahtunut vieläkään mitään. Olen ollut nyt kohta kaksi viikkoa ilman kipulääkkeitä eikä olo ole yhtään selän kannalta huonompi, kuin kipulääkkeiden kanssa. Päinvastoin vatsa on kunnossa ja viimeisen labrakokeen mukaan munuaisarvotkin palautuneet normaalin rajoihin. Tämä tarkoittanee sitä, että olen syönyt kipulääkkeitä 27 -vuotta ihan turhaan. Jotenkin tämä Suomen terveydenhoito ihmetyttää. Taitaa olla eduksi se, että nämä uudet ulkomailta tulleet lääkärit tuovat uutta katsantokantaa tähän meidän systeemiin. Nyt viimeksi selkääni tutkinut keikkalääkäri oli sitä mieltä, että nuo viimeksi syömäni särkylääkkeet eivät vaikuta siihen yhtään miltä tuntuu, kun nikamat ovat vastakkain ilman välilevyä. Hän oli samaa mieltä, että noita kipulääkkeitä on ihan turha syödä. Siksi hän pyysikin uuden lausunnon ortopedilta. Odotan mielenkiinnolla mitä siinä sanotaan. Toivon, että tuon lausunnon antaja todella perehtyisi tapaukseen, eikä ainoastaan lue historiaa sairaskertomuksesta.

 

HENGITYSTIEONGELMA

Olen kohta kolme vuotta kärsinyt siitä, että kurkkuun tulee jatkuvasti limaa jostain ja sitä pitää rykiä ja nieleskellä jatkuvasti. Menin ehkä 2,5 -3 vuotta sitten lääkäriin sen vuoksi. Hän kuunteli stetoskoopilla joka puolelta ja totesi, että ”pronkiittis” ja antoi antibioottikuurin. Kuurin jäkeen oli ehkä päivän pari jotenkin parempi tilanne, mutta tuli melko välittömästi takaisin. Ajattelin, että en mene uudelleen, jos lopputulos on vaan mahaongelmat.

Voi olla, että tein virheen kun en mennyt uudelleen, mutta koska ei yhtään tiedä kenelle lääkärille joutuu, oletin vaan suurempaa antibioottikuuria, koska siihen oli päätynyt edellinenkin ja senhän näkee sairaskertomuksesta. Mielestäni oleellista on, että lääkäri ei tutkinut millään tavalla nenää, vaan päätyi suoraa keuhkoputkiin. Voihan tietysti olla, että sillä hetkellä tuokin diagnoosi oli oikea, mutta olisiko se sama tilanne jatkunut  vuosi kaupalla - epäilen.

Nyt kun söin uusia selän särkylääkkeitä näin käyttöohjeista, että yhtenä, tosin harvinaisena, haittavaikutuksena on esiintynyt keuhkoputkien supistumista. En tiedä olisiko siitä ollut kyse minun kohdallani, mutta ajoittain tuntui kuin happi ei riittäisi ja oli pakko mennä jopa yöllä verannalle hengittämään. Joka tapauksessa menin sen vuoksi taas lääkäriin. Hän katsoi ensimmäisenä sieraimiin ja totesi, että minulla on ollut jatkuva nuha jo pitempään. Nieluun menevä lima tulee sieltä. Se tuntui helpottavalta tiedolta, jos kyseessä ei olekaan keuhkot. Sain joka tapauksessa lähetteen röntgeniin -poskionteloiden ja keuhkojen kuvaukseen. Tuloksista en ole vielä kuullut mitään, mutta oletan, että tämä kertomus tulee vielä jatkumaan, kun tuloksista kuullaan.

Kaksi viimeistä lääkäriä on ollut ulkomaalaisia ja ensinnäkin puhuivat ja ymmärsivät hyvin suomea - muitakin kokemuksia vuosien varrelta on. Kuitenkin minun kokemukseni pohjalta he kumpikin osasivat kuunnella potilasta ja antoivat selvät perustelut sille mihin suuntaan kannattaa mennä. He perustivat työnsä faktoihin, eikä oletuksiin, tai vanhaan sairaskertomukseen. En yritä asettua asetelmaan muualta tulleet lääkärit versus suomalaiset lääkärit, koska molemmissa on kokemukseni mukaan hyviä ja huonoja, mutta asenne näillä muualta tulleilla on jotenkin erilainen ja minun kannaltani sillä on merkitystä kuunnellaanko minua tosissaan, vai muodon vuoksi. Jotenkin tympäisee, kun lääkärin asenteesta huokuu se, että puhu sinä vaan, minä tiedän mitenkä asia on.