Taas kerran on otsikoissa se, että kaikki peruskoulun oppilaat eivät saavuta samaa tasoa opiskelussa yhtä aikaa. Olen puuttunut tähän ongelmaan jo vuosia sitten sivulla "TULEVAISUUS" ja sen artikkelissa "KOULUTUS". En voi olla ihmettelemättä sitä, että kaikkien pitäisi edetä samaa vauhtia ja omaksua asiat yhtä nopeasti.

Olen moneen kertaan todennut sen tosiasian, että jokainen yksilö on erilainen. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Silti jokainen on tasa-arvoinen toisen kanssa. Se pitäisi opettaa ja iskostaa jokaisen mieleen jo esikoulusta alkaen, jolloin erilaisuus hyväksyttäisiin luonnollisena asiana -myös aikuisena. Myös oppimiskyky on jokaisella yksilöllinen. Miksi kaikkien pitäisi edetä hitaimman, tai nopeimman mukaan? Tuntuu kuin olisi jokin itseisarvo siinä, että jokainen etenisi samaa tahtia. Miksi? Ei yliopistokaan tähtää siihen, että jokainen saavuttaisi loppututkinnon samaan aikaan. Sillä ei ole yliopiston kannalta mitään merkitystä. Ainoa ero peruskouluun on siinä, että ylioppilaat saavat päättää itse oman opiskelutahtinsa. Peruskoulussa ei siihen anneta edes mahdollisuutta, vaan suorastaan opetetaan, että jokaisen pitää olla samanlainen ja edetä yhtä nopeasti. Erilaisuutta opetetaan tahattomasti suhtautumalla leimaavasti oppilaisiin, jotka eivät pysy opetustahdissa mukana. Sen arvaa mitä siitä seuraa: kiusaamista, toisten halveksuntaa ja aikuisena jopa rotuvihaa. Erilaisuuden hyväksyntä ei millään tavalla ole tuossa käyttäytymismallissa mukana.

Ei ratkaisu ole se, että estetään niitä etenemästä, jotka oppivat nopeammin. Toimenpiteet pitäisi silloin suunnata avun tarvitsijoihin, jos siihen on tarvetta. Tähän on hyvin yksinkertainen ratkaisu, jonka olen tuonut esiin kirjoituksissani. Unohdetaan koko vuosiluokka-ajattelu ainakin yläasteelta ja siitä ylöspäin. Siitähän pyritään muutenkin eroon. Annetaan ainekohtaiset oppimistavoitteet ja jokainen voi suorittaa se omien kykyjensä mukaisesti, kuten on muutamissa luokattomissa lukioissa. Toiset suorittavat lukion kahdessa ja toiset kolmessa tai neljässä vuodessa ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Vain pieni osa peruskoulun oppilaista vaatii luokan ja opettajan jatkuvan tuen ja valvonnan edetäkseen yhtään. Annetaan heidän edetä sen mukaisesti, vaatimatta kaikkia matelemaan hitaimpien mukaan, tai kaikkia etenemään parhaiden mukaan. Eli tehdään luokattomuudesta vähintäänkin vaihtoehto. Kun osa kyllästyy siihen hitauteen, he keksivät vaikka mitä ajan kulua, kuten häiriköinti luokassa, tai toisten kiusaaminen. ONKO TÄSSÄ KYSE PUHTAASTI KATEUDESTA etenemisen suhteen, vai mistä tässä on tosiasiassa kyse? Ei tasapäisyys voi olla jokin opiskelun ja koulun tavoite, vaan opiskelu ja sen eteneminen. Jos kaikki yläasteen oppilaat ja siitä eteenpäin, pääsevät etenemään omaa tahtiaan, se ei voi olla keneltäkään pois, vaan antaa edelleen kaikille samat mahdollisuudet. Se pitää ainoastaan kaikki osapuolet tyytyväisinä ja epätoivotut käyttäytymiset todennäköisesti loppuvat -ainakin vähenevät.

Koulukiusaamisesta puhutaan paljon, mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, tehdään aika vähän. Yleinen huolenaihe on se, mitä pitäisi tehdä kiusaajalle. Minun mielestäni ainoa oikea tapa on yrittää estää ne ennakolta. Jos kiusaaja siirretään toiseen luokkaan tai toiseen kouluun, ongelma vaan siirretään toisten huoleksi. Jos kyseessä on jo toteutunut kiusaamistapaus, mielestäni oikea tapa on osoittaa kiusaajalle mahdollisimman selvästi ja konkreettisesti mitä siitä seuraa, eli ottaa yhteys sosiaaliviranomaisiin, poliisiin ja asianomaisen kotiin, eli vanhempiin.

Kuten sanoin kiusaamisen ennaltaehkäisy on paras toimintamalli. Käytännössä se on kasvatusta jo pienestä pitäen hyväksymään erilaisuudet, sekä muokata opiskeluympäristö sellaiseksi, että jokainen voi edetä hänelle sopivaa vauhtia, eli hyväksyä myös oppimiskykyjen erilaisuus.

Kaiken lisäksi: niiden oppilaiden, joiden luontainen ominaisuus on omaksua asioita hieman hitaammin kuin toisten, todistusnumero on hyvin todennäköisesti alhaisempi vain siitä syystä, että kyky omaksua asioita on erilainen, kuin toisten. Jos he saisivat edetä omaa tahtiaan, näkyisi se todennäköisesti myös todistuksessa parantuneina numeroina ja yleinen tyytyväisyys opiskeluun ilman muuta paranisi. Se ei olisi enää "pakkopullaa", koska paine ylittää jatkuvasti itsensä lakkaa ja itsetunto kohoaa numeroiden myötä. Minusta on ihme, että näiden asioiden yhteyttä ei ymmärretä sen paremmin sosiaalihuollon, kuin opetushallinnonkaan taholla. Tällaisella asialla voi olla vaikutusta myös siihen mitä ihmetellään mm. 18.6.2020 Ylen sivuilla, että miksi nuorison itsetuhoisuus lisääntyy. Liian moni tuntee olevansa jollain lailla jälkeenjäänyt, tai huono, koska ei pysy toisten tahdissa, vaikka kuinka yrittäisi. Kuitenkin hän omaa vain erilaisen tavan ja nopeuden omaksua asioita, mitä ympäristö ei hyväksy, koska kaikkien pitäisi olla, heille opetetun mallin mukaan, samassa tahdissa, mikä on luonnon ja järjen vastaista. Korostan, että tässä on todellisuudessa enemmän kyse hitaammin omaksuvien auttamisesta, kuin muiden nopeuttamisesta.

Tuo vapaa opiskelunopeus mahdollistaa myös etäopiskelun, eli vain tentit voisi olla vaikka viiden viikon jaksoissa, jolloin koulurakennusten tarvekin pienenee vain luokkaopetusta tarvitseville. Samalla etäopiskelu opettaa ja lisää vastuuta itsestään ja opiskelustaan, mitä vaaditaan jatko-opiskelussa joka tapauksessa. Voisi ainakin olettaa, että tämä koronakausi on pakottanut jo koulutkin, niin opettajat kuin rehtoritkin, sopeutumaan siihen ajatukseen, että etäopiskelu on mahdollista ja siihen on vaan kehitettävä yhä parempia toteutusmahdollisuuksia. Vuosiluokattomuus tulee olemaan joka tapauksessa tulevaisuutta haluttiin sitä tai ei. Etäopiskelu on vain yksi lisämahdollisuus. Luokattomuus ei tarkoita sitä, että ei olisi luokkia ja luokkakavereita, vaan sitä, että luokat ovat ainekohtaisia, ei lukuvuosiin sidottuja. Sosiaaliset kontaktit siis säilyvät. 

Ylen sivuilla 15.5.2020 On Sari Veikkolan artikkeli: "Oon monta kertaa itkenyt sen takii kun vaan ei osaa" – kiire ja vaatimukset kuormittavat koululaisia. Se kertoo kongreettisesti samasta aiheesta ja kannattaa lukea. Näitä vastaavia tapauksia on tuhansittain, miksi sitä ei huomioida koulujen taholla ja tehdä jotain asialle, vaikka ratkaisuja on olemassa? Onko kyse rahasta vai halusta? Kuinkahan monta itsemurhaa tarvitaan, ennen kun hyväksytään nämä realiteetit

Minä toivon, että tätäkin kirjoitusta ei pidetä joidenkin asiantuntijoiden varpaille astumisena ja printataan vain, jotta siihen voi pyyhkiä takamuksensa. Tällaistakin palautetta olen joskus saanut, koska olen sotkeutunut asianomaisen väitöskirjaan siihen sopimattomalla mielipiteellä. On unohdettu, että esitän vain omia mielipiteitäni ja yritän myös esittää niihin omia perustelujani ja ratkaisuvaihtoehtojani enkä edes yritä esittää olevani jonkin alan asiantuntija. Käytän vaan omaa maalaisjärkeäni, mikä ei kaikkia miellytä. Se koetaan joskus kritiikkinä jonkun vuosien työlle. Jos väitöskirjaan perustuva lopputulos ei ole sama kuin minun mielipiteeni, niin ihmetyttää, jos tuolla tasolla ei ymmärretä eroa mielipiteellä ja tutkimustuloksella. Silti jää kyllä miettimään mikä on se arka kohta, johon sohaisin kirjoituksessani. Toivottavasti se ei ole siinä, että tutkimustulos tehdään tietynlaiseksi, jotta se tukee omaa teoriaa. Keinoja siihen on monia, joita on miltei mahdoton kyseenalaistaa muuten kuin tekemällä vastaava rinnakkaistutkimus, joka maksaa.