Sotien välttämisessä nykytilanteessa taitaa ainoa keino olla YK:n roolissa, tietenkin diplomaattisten ratkaisujen jälkeen. Ensimmäisenä vaiheena pitäisi saada aikaan tilanne, että kaikki hyökkäysaseet alistettaisiin YK:n käyttöön ja valvontaan. Niihin kuuluu tietenkin kaikki pitkän ja keskipitkän kantaman ohjukset ja pommikoneet. Jokainen maa voisi säilyttää vielä omat maansa puolustamiseen tarvittavat aseet, joilla olisi vain tietty maksimikantama. Sen jälkeen YK:lle annettaisiin oikeus ja velvollisuus käyttää hyökkäysaseitaan heti sellaista maata vastaan, joka osoittaisi piittaamattomuutta pelisäännöistä ja hyökkäisi toisen maan kimppuun, eli hyökkäävän maan aseet tuhotaan - ja nimenomaan aseet, ei ihmiset. Kyllä se tilanne pian rauhoittuisi.

Se vaan edellyttäisi, että suurvaltojen vetó-oikeus pitäisi myös poistaa. muutenhan ne estäisivät kaikki YK:n väliintulot. Tämän voisi tietenkin estää sillä, että ei alisteta sitä YK:n armeijaa millekään turvallisuusneuvostolle, vaan omalle elimelle, joka on suoraa YK:n yleisistunnon alainen. Silloin kenelläkään ei olisi vetó-oikeutta.

Tämä kyllä edellyttäisi asennemuutosta vähän jokaisessa jäsenmaassa. Se asennemuutosprosessi pitäisi kyllä kaikesta huolimatta saada vauhtiin jotenkin systemaattisemmin kuin nyt tapahtuu. Nykyisin se on hyvin sattumanvaraisella pohjalla. Minusta tuntuu, että koulujen pitäisi antaa sen suuntaiselle opetukselle paljon suurempi paino muihin aineisiin verrattuna kuin nyt on. Mitä hyötyä on muista aineistakaan jos seuraava ydinsota syttyy (joidenkin valtioiden päämiehet eivät pysty ajattelemaan muuta kuin oman maansa sen hetkistä etua).

Mitä sen asennemuutoksen pitäisi oikeastaan olla? Ainakin toisten hyväksynnän sellaisenaan ihmisinä, opetellaan kantaan vastuuta paitsi itsestään myös toisista. Jos jokainen, joka siihen pystyy, kantaisi vastuun itsestään, eikä heittäis sitä kanssaihmisten eli yhteiskunnan harteille, niin auttaminenkin olisi paljon mielekkäämpää ja mieluisampaa.

Toisaalta jos ajatellaan sotien syttymistä, niin siinä näyttelee varmasti suurta osaa sellaiset ominaisuudet kuin, vallanhimo, itsekkyys, kateus, pelko toisesta osapuolesta koska ei tunneta sitä. Nykyisin näyttää yhtenä syynä olevan lisäksi uskonto, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin. Minulle on kyllä niistä monesta jäänyt mielikuva, että se uskonto on ollut vain vallanhimon aseena. Uskonto on sellanen asia useimmille, että sitä ei saa loukata, se on kaikista pyhin ja arin asia. Jos sitten joku saa kansan uskomaan, että heidän oma uskontonsa on uhattuna, niin kansa hyväksyy heti sodan ja on yhtenä miehenä rintamassa, oli tosiasia mikä tahansa. Kun kansa on pelinappula, jota voidaan ohjailla tarpeen mukaan. Se on kaukana uskonnosta sen varsinaisessa merkityksessä.

Jos mietitään sotia ihan periaatteelliselta kannalta, niin se on todella primitiivistä käyttäytymistä. Sitä ei voida kitkeä pois yhdessä eikä kahdessa sukupolvessa. Mitä loppujenlopuksi hyödyttää tuhota jonkin "vihollismaan" yhteiskuntarakenteet, kaupungit, satojen ja jopa tuhansien vuosien historia, saati sitten ihmisiä. Verukkeena se, että se ei voisi vahingoittaa muita. Todella alkukantaista ja mielipuolista ajattelua -vielä 2000 luvulla.

Oleellista olisi, että voitaisiin luoda jokin ns. diplomaattinen malli, joka pakottaisi keskustelemaan eikä käyttämään "luolamiesnuijaa" heti kättelyssä. Jokainen ymmärtää, että asenteita ei muuteta hetkessä, mutta jos jo kouluissa opetettaisiin nykyistä paljon aktiivisemmin "keskusteludiplomatiaa" ja saataisiin nuoret ymmärtämään asian tärkeys ja tappelun mielettömyys, voisi pikku hiljaa kasvaa sukupolvi, joka osaa ratkoa ongelmiaan ilman agressioita.

Jokainen ymmärtää, että nykymaailmassa agressioon vastataan agressiolla ja jokainen maa tarvitsee oman puolustuksen niin kauan kun on maita, jotka haluavat käyttäytyä luolamiehen tavoin, kuin kaikki olisivat vihollisia. Olisi jo suuri askel eteenpäin, jos tyydyttäisiin vain puolustamiseen, eikä aletteisi kehittelemään mitään "Suur-Suomea" missään maassa sillä varjolla, että tuhotaan vihollisen kykyä hyökätä. Hyökkäys ei ole aina paras puolustus.

Tämä kappale kuuluisi paremminkin Euroopan Unioni- tai tulevaisuus sivulle, mutta kun yllä puhutaan sodista, niin myös puolustus kuuluu siihen. Kun puhutaan siitä pitäisikö Suomen liittyä NATOon vai ei, niin minun mielipiteeni on, että ensiaskeleena pitäisi kehittää Euroopalle oma armeija. Nato on nykyisellään liiaksi USA:n määräysvallan alla ja Eurooppa on liian kaukana USA:sta sekä ajatuksellisesti, että fyysisesti. On täysin toinen asia, jos Euroopan armeija tekee yhteistyötä Naton kanssa. Se on silloin myös Itä -naapurimme kannalta vähemmän provosoiva. Tämän rinnalla pitää silti kehittää sitä YK:n roolia.

Kun katselin Ranskan Itsenäyyspäivän paraatia 14.7.2019, niin ilokseni panin merkille Suomen osallistujat. Kirjoittelin joskus aikoinaan Euroopan yhteisestä armeijasta. Näyttää siltä, että olemme menossa juuri siihen suuntaan. Vaikka puhun Euroopan armeijasta, se ei tarkoita fyysistä armeijaa yhdessä paikassa, vaan jokainen yhteiseen puolustukseen kuuluva pitää oman maansa puolustamiseksi tarvittavan armeijan, mutta on oltava elin, joka voi koordinoida Euroopan armeijalle alistettuja joukkoja ja tarvittaessa kutsua joukot puolustamaan jotain kohdetta.

Tuo Euroopan oma rauhanturvajoukko pitää olla vain oman itsenäisen esikuntansa alainen, ei jonkin riitaisan parlamentin alainen. Esikunta voi silti muodostua osallistuvien maiden edustajista -ja vain heistä. Euroopassa on paljon NATO-maita, ja mikään ei estä yhteistyötä NATOn kanssa, mutta määräysvalta ei voi olla NATO:lla, tai muulla sotilasliitolla.

Kaiken kaikkiaan Puolustusvoimien tulisi siirtää painopistettä huomattavasti enemmän elektronisen sodankäynnin suuntaan. Kehitys menee nykymenolla vilahtamalla ohi. Tämä kannanotto voi johtua siitä, että olen koulutukseltani tietokoneihmisiä ja viettänyt niiden parissa miltei koko työhistoriani (miltei 40 vuotta), lisäksi viimeisinä vuosinani työelämässä vastuisiini kuului myös yrityksen turvallisuus ja tietoturva-asiat. Ehkä sen vuoksi, minulle on muodostunut jonkinlainen kuva sen alueen kehityksen nopeudesta. Työaikani oli suurelta osin jatkuvaa koulutusta ja kouluttamista sekä uuden oppimista. Kun kuulin joskus aikoinaan kyber-joukkojen perustamisesta, niin totesin, että vihdoinkin. Se taisi kuitenkin jäädä vain muutamaan erikoismieheen per saapumiserä.

Tähän samaan alueeseen kuuluu valtavasti hyvin haavoittuvia toimintoja, kuten GPS, tietoliikenne, voimalaitokset jne. On todella monia elintärkeitä toimintoja, jotka ovat riippuvaisia siitä, että tietokoneet ja tietotekniikka yleensä toimii kuten pitäisi. Jopa kodinkoneita aletaan liittämään dataverkkoon (IOT). Minä olen liian vanhanaikainen siihen, että olisin jonkin pyykkikoneen pompoteltavana. "Pyykki on pesty, tule tyhjentämään kone". Lisäksi on vain ajan kysymys koska ensimmäinen tulipalo syttyy siitä syystä, että verkkoon on hakkeroitu ja laitettu koneita, kiukaita tai lämmityksiä päälle valvomattomana. 

Minun mielestäni pitäisi harkita tarkkaan mitä koneita liitetään johonkin IOT -verkkoon. Lähtökohtana pitäisi olla ajattelu, että jokainen verkko on hakkeroitavissa ja on vain ajan kysymys, koska se tehdään. Ikävä kyllä aina ei ole kyse edes jonkin hyödyn tavoittelusta, vaan sitä tehdään joko puhtaastikokeilu kielessä -tehdään, koska pystytään siihen. Lisäksi on myös ihmisiä, jotka haluavat vaan tehdä mahdollisimman suurta vahinkoa ilman mitään syytä. 

Kannattaisi harkita, onko esimerkiksi talon lukitus välttämättä saatava kauko-ohjattavaksi, vai riittäisikö esimerkiksi sähkölukko koodilla ilman yhteyttä internettiin. Voisi myös harkita mitä hyötyä on lieden tai astianpesukoneen internetliitännästä. Huomattavasti turvallisemmilla vesillä ollaan jo silloin, jos toimitaan vain talon sisäisessä verkossa, ilman yhteyttä internettiin.

 

MITENKÄ VOISI ESTÄÄ SODAT ?

Tämä on kysymys, jota on pohtinut varmasti jokainen ihminen maapallolla ainakin joskus. Se on kysymys, joka edellyttäisi sellaista yksimielisyyttä eri maiden johtajien kesken, että sitä ei tule olemaan moneen sukupolveen, mutta jostain se on aloitettava. Kyse ei kuitenkaan ole vain johtajista, vaan yleisestä hyväksynnästä eri maissa, eli asennekasvatuksesta.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että sota on täysin järjen vastaista. Miksi uhrata maan BKT:sta suuri osa siihen, että voidaan tuhota joku kansa, tai sen kaikki elinehdot, vaikka sitten oma kansa näkisi nälkää ja kärsisi yhtä paljon kuin tuo "vihollismaa", koska sota tarkoittaa useimmiten myös vastahyökkäyksiä ja siten myös oman maan tuhoamista. Silti sota nähdään usein oikeana ratkaisuna. Miksi? Tämä pistää väkisin ajattelemaan, että kyseessä on tunne, eikä järki.

Pitäisi siis yrittää vaikuttaa tunteisiin. Tässä tulee hyvin voimakkaana vaikuttajan esiin kasvatus, ihan vauvasta vaariin. Tietysti mukana on aina perintötekijät, mutta niitäkin voi vaimentaa tai vahvistaa. Kuitenkin välittömin ja voimakkain vaikutus on lapsuusajan ympäristöllä, kuten päiväkodit ja koulut Olen usein maininnut kirjoituksissani japanilaiset päiväkodit, missä opetetaan jo päiväkoti-iässä, että jokainen on erilainen ja ainutlaatuinen persoon, eikä ole kahta samanlaista ihmistä. Opetetaan hyväksymään paitsi erilaisuus, myöskin se, että sinä olet yksilö, jollaista ei ole toista ja pitää olla ylpeä omasta erilaisuudestaan. Sinä opit asioita oman kykysi mukaan, ei sen mukaan miten toiset oppivat ja kaikkien on hyväksyttävä se. Tietysti silti voi kehittää aina itseään paremmaksi joka suhteessa, koska kukaan ei ole kehityksessään valmis, vaan pitää kehittyä aina vaan eteenpäin ja sinä itse voit määritellä sen suunnan mihin kehityt. Tämä valinta ratkaisee paljon ja tuon suunnan valinnassa vanhemmilla, kouluilla, opettajilla, esimiehillä ym. auktoriteeteilla on ratkaiseva rooli.

Suurin ongelma lienee siinä, että tietää onko jokin aktoriteetti oikeassa vai toimiiko hän vain kuten jotkin diktaattorit, pitää kansalaisia vain poliittisina pelinappuloin ja ohjaa esimerkiksi uskonnon varjolla ihmisiä omien päämääriesä saavuttamiseksi. Myöskin sellaiset "diktaattorit", jotka valitaan vaaleilla, aidoilla vaaleilla, tai sitten vaaleiksi manipuloiduilla valtakirjoilla ovat hankalia ohitettavia, koska he yleensä miehittävät kannattajillaan kaikki sellaiset elimet, jotka voisivat toimia hänen itsevaltiuttaan vastaan. Sellaisesta on lukuisia esimerkkejä.

Tällöin ainoaksi keinoksi jäänee se, että kansan pitää oppia ajattelemaan omilla aivoillaan. Jos suurin osa kansasta on eri mieltä jostain diktaattorin tavoitteesta, se voi pahimmillaan johtaa diktaattorin julmiinkin kostotoimiin, mutta jos vastassa on tarpeeksi suuri osa kansasta, niin luulisi järjen voittavan, eli suurinta osaa kansasta ei voi eliminoida.

Kansan pitäisi siis jo pienestä pitäen oppia ajattelemaan itsenäisesti. Jos tämä olisi johtotähtenä kaikissa oppilaitoksissa esikoulusta lukioon ja selvänä motivaationa olisi maailma ilman sotia. Luulisi jäljen näkyvän muutamassa sukupolvessa. Ilman tämän tapaista suuntausta yleismaailmallisesti, nykytilanne vaan jatkuu. Aina keksitään jonkun mielestä jotain kostettavaa, on siinä järkeä tai ei, jos pelkkä tunne sanelee. Kaikki lähtee siis kansan asenteiden suuntaamisella oikeaan suuntaan kaikissa mahdollisissa koulutus- ja oppimistilanteissa vauvasta vaariin.

Tuo asennemuutos tarpeeksi laajalti voi viedä sukupolvia, mutta jossain vaiheessa luulisi järjen voittavan ja eläimelliset "kukkotappelut" ja luolamies ajattelu jäisi viimein historiaan. On täysin selvää, että noita itsevaltiaiksi haluavia on ja tulee olemaan jatkuvasti, mutta jos kansasta suurin osa pystyisi yhtenäiseen ajatteluun, nämä kukkoilijat jäisivät aina nuolemaan näppejään. Suuri merkitys on tietysti sillä onko sotilasjohto kansan, vai tuon kukkoilijan puolella. Tällöin tämän sivun alussa mainittu YK:n rooli olisi puuttua peliin.